18.5.2010

Kuulumiset

Huh..viime viikko on ollut täysi vauhtia vaikken minä kauhiasi ole mitään muuta kuin ajatustyötä tehnyt mutta siis;

Viime keskiviikkona Isis matkusti Tampereelle tapaamaan Skazki-kissalan punaista poikaa Siegfriediä ja treffit olivat hyvinkin onnistuneet sillä sijoituskodin Heidi informoi jo samaisena iltana pariskunna puuhailevan vauhdikkaasti. Seuraavana päivänä määrä jo kaksinkertaistui ja perjantaina Isis matkasi jo kotiinsa vaikka alunperin oli ajatelmissa hakea vasta lauantaina näytelmien jälkeen. Tässä muutama loistava otos Heidiltä:




Nyt eikun jännäämään kuinka kävi,astumisesta tulee siis huomenna viikko. Isiksen kiima on loppunut ja hellepäivät vieneet siitä mehut (niinkuin meidän kotijoukoiltakin :D) Tulossa on siis toivottavasti Itämainen Pitkäkarvapentue Heinäkuun puolivälissä! Toiveissa olisi iskän pitkät sirot koivet, selkää ja häntää. Päässä suoraa profiilia,vahvaa leukaa,pinssittömyyttä ja tuuheaa hyvää turkinlaatua kauniilla kilpikonna kuosilla tai vaikka punaisena tai ruskeana. Molemmilla vanhemmilla on myös vihreät silmät joten toiveita on senkin suuntaan mutta samoin myös luonne on ystävällinen ja juttelevainen!

Tosiaan lauantaina oltiin Pirokissa Coonien kanssa ja päivän tulos oli samalla mieltä alentava mutta myös ylentävä.Molemmilla tytöillä oli tuomarina Marina Vinkell joka arvosteli ne myös ruuhkassa muutamaa viikkoa aikaisemmin. Arvostelun sisältö ei ollut muuttunut pätkääkään, arvostelusetelit ovat kuin kopiot vaikkakin yksi asia oli eritavalla.Nimittäin Verna jäi ilman sertiä kilpailijan viedessä sen itselleen (kilpailijatar meni sitten paneeliin asti ettei se huono häviö ollut). Jos Verna olisi sertinsä saanut se olisi valmistunut championiksi mutta ei...Noh ensi kerralla sitten ;) Dolly taas oli ensin EX1 sitten se tiputti kaksi kilpailijaa värinparas kisassa (toinen oma veli) ja lopuksi kaksi muuta vastustajaa tuomarin paraskisassa oli näin ollen sitten paneelissa. Paneelissa ropisi yksi ääni mutta neljä eri tuomaria suukotteli tytön märäksi. Päivä oli helteinen mutta halli viileä ja kotona olimme aikaisin. Näin monia tuttujä mutta suurimman osan aikaa istuin kakkosten ringissä. Nelosten kissoja oli paljon absina niin myös Isis treffiensä takia.

Mutta nyt riittää selostus..pitäkää peukkuja meidän näpsäkälle tyttöselle että sen massu pian kasvaa ja Jalecatseilla on taas vasullinen vauvvoja ;) Niin ja kotiimme saapuu 11 päivän päästä jotain hyvin maskuliinista,komeaa ja upeaa <3
{WINK}
ps. etsin sijoituskotia!
{WINK}

5 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Mikä pari!! <3 Polgaran sisarpuolia ja Aslanin öö.. Siskontyttöjä ja -poikia! Arvaa kuka tulee vakoilemaan näiden pentujen elämää tarkkaan ;D

Satu kirjoitti...

Kiva kun julkaisit, on ollut tosi vaikeaa pitää mölyt mahassa, niin suurella mielenkiinnolla minäkin odotan, että tuottaako astutus tuloksia :-D

Jalecat's kirjoitti...

Joo mä olen ollu hieman mörkö tuulella näisä helteistä ja kaikesta kiireestä..olin viime to pitkän päivän töissä pesin kissoja yöllä ja perjantai meni lasten kanssa ja näyttelyyn valmistautumisessa ja la pirokissa..sunnuntain tein loppuyötäni ja maananantain murjotin kuumuudessa..mutta tässä tämä nyt on ja Issukkakin voi hyvin vaikka helteet verottaa syömistä ja riekkumista..

vauvoja vauvoja vauvoja <3

Elina V. kirjoitti...

Kaunis pari :) Täälläkin odotellaan tuloksia :) Ja tietysti kuunnellaan jännityksellä mitä ihanaa olet tuomassa...

maarit kirjoitti...

Peukut pystyssä! Tulee varmasti upeita pentuja!!!