23.7.2009

Onnea B-pennut!

Jalecat's kissala onnittelee B-mussukoita; Peteä, Neppiä,Bingua ja Rimpulaa!!
2 vuotta tuli ruokakuppiin ja toivottavasti monta vielä edessä. On ollut kiva seurata B-planin kasvua ja kehitystä ja näyttelyissä on ollut ilo nähdä omia kasvatteja!

Tälläisiä pikkaraisia ne oli ihan vähän aikaa sitten..

Suukkoja, rapsuja ja paljon kehräyksiä koko joukolle!!

16.7.2009

Suunnitelmia ja viritelmiä

Leppoisina sadepäivinä voi suunnittella tulevaa ja sitä on nyt tehty ja paljon. Syksystä vaikuttaisi tulevan hyvin mielenkiintoinen kaikilla tavoin mutta mitään en tietenkään ala paljastelemaan ennenkuin asiat vahvistuvat.

Maanantaiksi Taikalle on varattu testiajat ja kun Rurokit on koettu toivottavasti päästään sen osilta taas vauva uutisten pariin.Tilasin jälleen kerran Minnalta uudet verhot ja nekin saan käsiini Rurokissa,onneksi kamera palautui kotiin maailmanreissultaan (oli korjattavana) ja saa taas napsia kuvia sydämen kyllyydestä.

Rene miehellä elämä on kohdillaan Ilonan hoivissa Nummelassa ja kaverikseenhan se sai kanelipoika Repen DeLaSoul's kissalasta.Yhdessä nämä kaksi ovat kuin majakka ja perävaunu,kumpi on kumpi..vaikea sanoa.

Sijoituspoika Ronilla menee myös hyvin yhdessä kissakavereidensa ja koirakamujensa kanssa. Yhtään tyttiskyselyä ei ole tullut mutta aikaa on vielä. Se on myös ilmoitettu Rurokkiin ja sen jälkeen se testataan.Eli nyt kaikki kauniit ja hyväsukuiset OLH naikkoset huomatkaa tämä savuinen komistus!!

C-pentueen Dooris -konnalta tuli muutama hieno kuva kännykkään, se voi hyvin ja nauttii auringosta katetulla patiolla Vantaalla <3 kaunis kuin kukka koko likka!

Tämä taas tällä kertaa ja kohtahan voi taas juhlia kun B-plan täyttää huimat kaksi vuotta!!

11.7.2009

Alfa Feliksen Tica-näyttelyä

No niin, eilen oli sitten se päivä kun piti lähteä "muille maille" haistelemaan ja näin tehtiin! Aamusta tavarat kasaaan ja menoksi, suuntana Riksu :D Mukaan oli houkuteltu Minna ja Katariina, kiitos seurasta ja Sailalle kiitokset neuvoista :D oli mukava tavata myös kasvotusten!

Kolme tuomaria ja noin 60 kissaa, onneksi mukana oli asiantuntevia joten apuja saatiin jos mihinkin kysymyksiin ja homma skulasi hienosti.Sen lisäksi Alfa Feliksen porukka ja Tican Klerkit(?) olivat todella ystävällisiä ja auttavaisia!!!
Minulle jäi hyvä maku näyttelyistä vaikka sen suurempiin tuloksiin ei Taikan kanssa päästy :) Taika oli koko touhusta täysin erimieltä ja sähisi ja rähisi häkeille vietäessä ja siellä ollessa, muutoin omassa häkissään tytsi oli kauniisti mutta arvostelua odottaessa muut kissat olivat liian lähellä likan mielestä.

Tuomareina olivat Monika Dany, Massimo Picardello ja Kai Ruonala. En ala tässä sen tarkemmin selittämään näyttelynkulkua koska se on edelleen minulla hieman hakusessa mutta siis lyhytkarvat arvosteltiin keskenään ja pitkäkarvat keskenään.Kastraatit sukupuolesta välittämättä keskenään. Jätän selittämiset viisaammille ;D mutta sen verta hyvä makui jäi että joskus voisi ajatella vievänsä meidän muitakin kissoja. Tuomarit todella tuntuivat käsittelevän kissoja silkkihansikkain ja arvostaen!

Taikan ansiot olivat
Tuomari Dany : Best of Division, Best of color
Tuomari Picardello: Best of division, Best of colour, Best of breed
Tuomari Ruonala: Best of Division, Best of colour, 2nd best of breed
(pisteitä en sitten alkanut laskemaan koska en ole Ticalainen ja Taikan Ticanäyttelyt olivat tässä ;)

Loppuun muutama kuva, kuvaajana Katariina Tirkkonen-Wane joka oli paikalla meidän Rimpulaisen kanssa. Se on muuten kaunis kissa vaikka itse sanonkin <3



1.7.2009

Variantteja ja variantteja

Juu kehräystä ilmassa.

Sain tuossa pentu uteluita ja tarjottuani kaikki vapaana olevat pennut ensin kerroin omia suunnitelmia ja vähän muidenkin joiden tiedän pentuja tekevän. Sain kasan ihmetystä että miksi en tee pitkäkarvapentuetta ja hymähdin siihen että jaa millä :D
Anteeksi vaan kaikki mulla on niin paljon luppoaikaa että tutkin kaikkien sivut ja jos kyselyitä tulee niin ehdottelen minkä kerkiän ;)

Tässä on nyt jonkin aikaa ollut sellainen tilanne että materiaali Suomen kokoisessa pläntissä kiertää kehää ja kaikki uusi imaistaan enemmän kuin mielellään käyttöön. Variantteja on siis meille seuraavaksi luvassa jos suunnitelmat vaan onnistuvat, herkullisilla väreillä. Jos ei, tulee puhdas lyhytkarva pentue herkullisilla väreillä (se käännetään sitten sopivassa vaiheesa pitkäkarvapuolelle sekin). Täyttä puhdasta pitkäkarvapentuetta en ole edes koskaan kasvattanut, sen aika on ehkä ensi vuoden puolella Nelian kanssa. Kerta se olisi sekin ensimäinen jota kuolavaluen tietysti odotan :D

Hopean kanssa pelailu asettaa myös omat ehtonsa joten parempi variantti kuin tarkkailulista ;D (tämä oli sitten köyhä vitsi)

30.6.2009

Auringon paisteen keskeltä

Huh, aika kirjoittaa taas hieman kuulumisia. Näin ei pentue aikaan ei ole niin paljoa kerrottavaakaan oikeastaan. Päivät soljuu tasasen tappavaan tahtiin kissarintamalla ja kaikki tekeminen liittyy paremminkin kaksi jalkaisiin lapsiin joiden vesipetomaisuutta lisätään uittamalla päivittäin.

Kuulin että Alfa Feliksen Tica näytely pidettäisiin eteläsuomessa ja aloin heti kyselemään onko kukaan kiinnostunut lähtemään kanssani kokeilemaan tätä paljon puhuttua näyttelyä. Nyt näyttäisi siltä että se näyttely toteutuu ja saan vielä kavereita mukaan ettei tarvitse yksin ihmetellä :) näinpä meiltä ilmoitin Taikan sinne, Allin karvat ovat vielä kasvamatta naruepisodin takia.

Ronin vaihdosrekkari tuli liikuttavan nopealla ajalla takaisin ja poika on nyt virallisesti mustasavu laikku niinkuin emonsakkin vaikkakin variantti eli pitkäkarva itämaiskasvatukseen tarkoitettu. Muutama kysely siitä onkin jo tullut mutta aivan liian lähisukua mielestäni ja näin ollen ole niistä kieltäytynyt. Ronista on Maiju napsinut uusia kuvia ja laittanut blogiinsa, silmät saisivat olla vihertävämmät kyllä :oI Roni on ilmoitettu Rurokkiin.Olisi kiva jos Roni saisi edes yhden pentueen aikaiseksi.

Kauniit ilmat on suosineet mutta kissat ovat pääsiassa vain nukuksineet johtuen kovasta lämmöstä, takapihan tarhan lämpötila nousee helposti melkein 40 asteeseen ja kissat viihtyvät sisällä. Illalla kun viilenee niin kattimukset alkavat rälläämään. Taika ja Alli ovat tätä nykyä ihan bestikset keskenään ja joukkoon pääsee Nafti välillä pelleilemään. Lempi on liian ylhäinen alkaakseen Allin kaveriksi, se ennemmin nysvää Taikan ja Naftin kanssa.

Sain myös kuulumisia Lillista ja Petestä.Molemmilla menee omissa kodeissaan tätä nykyä hyvin. Olen onnellinen molempien puolesta.

21.6.2009

Kuulumisia..

No niin, arvatkaapa vaan kun facebookissa on My Zoo peli että kuka on jäänyt sen koukkuun ihan totaalisesti. Siellä on mennyt kaikki aika pelatessa ja kasvattaessa eläintarhan eläimiä niin että oma blogi ja kotisivut jäi ihan nallinkalliolle. No Juhannustauko ei tee kenellekkään pahaa :)

Surokkiin en ole saanut ketään ilmoitettua joten menee se näyttely ihan turistina ollessa taas ja Rurokkiin sitten kasasin pienen kasan; Taika, Roni ja ?

Ja kuka tämä ? sitten on niin se olkoon salaisuus mutta kuvasen voin siitä läiskästä. Kävin sellaista katsomassa tänään ja fiilis vain varmistui entisestään

Aivan, se on paljolti karvasempi tapaus kuin Itämainen pitkäkarva ;)
Tuleva viikko tulee myös olemaan kiireinen sillä saan viikoksi vieraita tänne meille enkä nyt puhu karvaisista kavereista vaan ihan ihmisistä. Toki meille on tänään tullut myös viikon vierailulle Papillonhava; Maukka Perusjätkä!

Muutaman kuvan voisin vielä lätkäistä näin loppuun, ne on otettu Pinkillä (känny) jote taso ei ole päätä huimaava. Sen lisäki osa niistä on tosi vanhoja mutta peruslaiskuus on estänyt niitä aikaisemmin saaduksi koneelle.
Alli ja mun sorjat sääret ;)

Kaneli-Kukua hakemassa Ruotsista

Minnalta tilattu uusi jättipesä ja Lempi. Pesä ei saa ansaitsemaansa oikeutta tässä kuvassa mutta parempaakaan ei ole tarjolla

Loppuun sitten kalastusyritystä

Saalista ei kissojen harmiksi tullut :( mutta ensi kerralla parempi onni toivottavasti :)

13.6.2009

Huh hellettä

Muutaman päivän viileyden jälkeen arska paistaa, sen kunniaksi toki pitää pysytellä kotosalla ja duunailla kotisivuja :D

Kotisivut on saaneet kivan satsin uusia kuvia sinne ja tänne. Kissat kohta sai stoorin menneisyydestä tähän päivään, sijoituspentueet oman sivunsa ja kuvansa. LÄhes kaikki kissat uudet kuvat ja näyttelyissä käyneet päivityksen tuloksiinsa. Muutaman itseäni kiinnostavan linkin lisäsin myös. Herkuttelemme myös salamyhkäisyydellä, etsii vaan ihmeteltävää kotisivuilta jos jaksaa kiinnostaa :D.

Kohta puoliin pitäisi lähteä katsastamaan Skazki-kissalan yhtä N- vauvaa Vantaalle. Natan sai kodin Sallan ja Jaakon luolta. Natan on tuonut heille iloa paljon Cassiuksen lähdön jälkeen. Harmikseni minulla ei ole toimivaa hyvää kameraa edelleenkään joten kuvia tuskin tuosta reissusta tulee yhtään.

Olen myös alkanut katsastelemaan pentuemarkkinoita hissuksiin. Jossain vaiheessa,eikä todellakaan ole mikään kiire olisi aika saada taas uutta verta kissalaamme. Saa nähdä missä vaiheessa mitäkin tapahtuu, hiljaa kuitenkin hyvä tulee ja onhan minulla Taika ja Nelia.