21.12.2009

Joulun odotusta ja lumituiskua

Vihdoinkin on luvassa valkoinen Joulu! Tosin tämä lumituisku esti uuden perheenjäsenen saamisen kotiin, varsin harmillista mutta kaikki aikanaan. Verna-coonimme on haltioissaan lumesta ja peuhaa kissatarhassa leudoimmilla keleillä. Alli-mummeli on jämähtänyt akvaarion lämpöisen lampun päälle, Taika Eetu-poikansa kanssa riekkuu nyt jo koko asunnossa ja Lempi norjalainen katselee kauhuissaan nuorikkojen menoa :) Äffät Lohjalla ovat tulleet termiitti-ikään ja Isismammalla alkaa olemaan tassut täysi työtä!

Tässä kuitenkin otoksia pennuista ja niiden myötä teille kaikille lukijoille Rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2010!







13.12.2009

Muistoja,iloja ja suruja..pieniä pulleita vauvoja

Kissankasvatus on ilon ja surun vaihtelua.Talo on edelleen tyhjän oloinen ja monet pienet jokapäiväiset asiat pistävät ikävöimään entistä enemmän. Hassua kuinka sitä inhottavinta asiaa kaipaa eniten, nimittäin Naftin tapana oli tulla puoliksi syliin makaamaan, kehrätä PIRRRR-äänellään ja tassuttaa jalkoja/mahaa vasten niin että iho muuttui punavalkoiseksi ja kihelmöi. Kenenkään muun kissan kynnet ei ole tuntuneet yhtä karseilta reijittäessään nahkaa.Toivottavasti aika parantaa haavat. Taikan kasvattaja Minna otti viimeisempiä kuvia rakkaasta.Tässä muutama



Sitten iloisempiin asioihin. Pentuihin <3
Eilen Äffät täyttivät 5 viikkoa. Sen kunniaksi paikalle pakattiin porukkaa urakalla. Luultavammin viime yö on pentukopassa nukutti sikeästi. Myös matokuuri ruutattiin tytteleille. Näillä näkymin vain suklaatiketti tyttö Fairytale etsii kotiansa!
Ensin bali, Fiona

Sitten Fairytale OLH b 25

Kolmanneksi Fia OLH b

Neljänneksi Fifi OLH n 25

Sitten Frida tyttönen OLH b 24


Myös Eetusta sain muutaman onnistuneen kuvan eilen illalla olkkarissa. Siis pentujahan on aika vaikea näinä viikkoina kuvata kun masunaluset on jalkoja täysi. Eetu on <3


7.12.2009

Viimeinen kosketus..

Nuku rauhassa rakas.
Dunderkattens Nefertite Blå
NFO g 09
s. 11.7.2001-k. 7.12.2009


Enää ei kuulu sirkuttava kehräys. Kirjahylly on tyhjä. Yksi ei juokse ovelle vastaan eikä kukaan enää kompastu keskellä lattiaa selällään makaavaan kissaan.

Kukas nyt komentaa kurittomat kakarat? Kuka nyt arvokkuudellaan kertoo vieraille talon marssijärjestyksen? Kuka nyt puskee kehräten heinasirkanlailla suoraan naamaan ja nuolaisee poskea? Kuka nyt nukuttaa vauvan?

Kaikki kävi niin äkkiä mutta yhtään hetkeä enempää en kipua sinulle tahtonut.
Ollaan ihan hiljaa, siinä sylissä. Matka tähtiin on alkanut.

6.12.2009

Lohjalaisia

Hui kamalaa, nyt näyttää siltä että viisi poikaa olisikin viisi tyttöä! Uskomatonta ja tarvitsen ensi viikolla mukaani ehdottomasti tarkkasilmäisen ihmisen!!!!Tässä teillekkin pari pylleröä


Eka pentueeni jossa olen sukupuolten kanssa ymmyrskäisenä :D
Muutoin pikkukattilauma vaikutti hyvinkin harmonisen suloiselta! Kaikilla hyvää päätä,korvien kokoa ja asentoa. Imunokkaa näkyvissä profiileissa mutta vahvaa leukaa ja hyvät silmienmuodot. Värit sekä kuviot selkeitä ja kauniita,paitsi balilla :D en ole vieläkään luopunut ruskean toiveesta vaikka epätodennäköiseltä se vaikuttaa. Anturat ovat tummemmat kuin viimeksi. Olen todella tyytyväinen niiden kehitykseen ja yleiseen habitukseen. Kukaan ei ollut toista arempi tai vaisumpi vaan kaikki temmelsivät yhtälailla. Heille on alettu tarjoamaan kiinteää ruokaa ja siinä syöttäessä vauvoja ja nostellessa pissilaatikkoon kaksi saikin tiristettyä ensilirit!! Pentuhuoneen ovet on avattu, vieraita saa alkaa tulemaan.Pikkuhiljaa.
Tässä vielä muutamat kuvat vauvveleistä <3








4.12.2009

Eetu eestä ja Eetu takaa

Kuvaussessiota Eetusta.
Mies täyttää 6 viikkoa ensi maanantaina. Ajattelin päivittää poikasesta oman stoorin ja sitten sunnuntaina äffistä kuvia ja juttua :D

Eetu on kovin hidasälyinen, veskiastia ja ruoka on ollut tarjolla jo melkein 3 viikkoa. Poikaan ei vaan mikään niistä uppoa. Ruokaa saa tarjoilla suuhun asti ja sittenkin se maistuu pahalta. Veskiastiassa hiekka on vain syötävää ja pelletti on leikkimistä varten. No samalla tavalla meni D-pentueen veikkapoikien kanssa että eipä siinä mitään.


Rekkarointipaprut lähtee matkaan ensiviikolla ja sitten onkin pian jo eka rokote ja tarkastus. Olen ajatellut Eetua sijoittaa mutta sopivaa kotia ei ole vielä ilmaantunut. Tällä hetkellä pidän pojan päästä, korvat eivät ole jättisuuret mutta sijoittautuminen on oikea ja ollut sitä alusta asti, saa nähdä onko jatkossa sama suunta. Profiili on suora ja päässä on kuperuutta. Leuka saisi olla vahvempi mutta se on kuitenkin sopusoinnussa kasvoihin. Jalat ovat korkeat ja tassut oikean muotoiset. Kropassa on pituutta ja häntä..no se on mikä on eli ei mikään kauhean pitkä muttei nysäkään tosiaankaan ja ainakin se on oikean muotoinen. Turkki on vielä pörröinen mutta se on selkeästi karkeutumassa ja lyhenemässä.Sinisessä näkyy haamut, täpliä täplien perään :D

Mutta kokonaisuudessaan se on minusta ihan <3 ja luonnekkin on ihana. eetu rakastaa käpertyä viereen unille, se tahtoo pestä tukkaa ja muutoinkin huolehtia ihmisistänsä. Aina välillä pikkuriiviö purkautuu sisältä ja on kiva natustaa ihmisiä tai jahdata varpaita mutta koska söpöilyä on enemmän niin pieni riiviöityminen vaan lisää valloittavuutta :D