3.2.2010

Vuosi vaihtui ja yhdistysmaksut lähestyvät

Kasvattajan täytyy valita yhdistys johon kuulua. Jos ei kuulu yhdistykseen ei voi kasvattaa, suoraan kissaliittoon ei voi laittaa rekkrointilappuja tai omistajan muutoksia yms papereita. Näyttelyissä ei voi käydä. On siis valittava yhdistys johon kuulua. Tänä vuonna minulla oli siinä vaikeuksia. Olen jo useita vuosia kuulunut muutamaan yhdistykseen (rotukissamaailmassa vuodesta -98 enemmän ja vähemmän pyörineenä) mutta pikkuhiljaa on alkanut tulla tikkuja tielle.

On ollut palvelyongelmia,kotisivu ongelmia, on ollut ihmistenpuutos ongelmia,yleistä haukkumista omaa yhdistystä kohtaan ja sitten myös kissamaailmassa myös hyvin yleinen ongelma kateus ja kilpailu ongelmia. Jos kuulut tohon porukkaan et kuulu meidän porukkaan ja hiekkalaatikko on jakaantunut kymmeniin osiin :)

Miten sitten valita se oma yhdistys. No ei auta kuin tutkia ja miettiä mikä olisi se oma josta saisi eniten irti. Joku kuuluu tosi moneen,säästää niin mm näyttelymaksuissa, saa monta lehteä ja laajamittaisesti siten myös informaatiota kissamaailmasta. Joku valitsee lääneittäin ja liittyy siihen joka toimii omalla alueella. Joku taas rotunsa vuoksi. Oma ideologia on kuitenkin niin että 1-2 kissayhdistystä ja saman verran rotuyhdistyksiä korkeintaan. Tässä joulunalun aikaan kävin varsinaista kriisiä siitä mihin liittyä ja miksi. Eikä se selvinnyt sen paremmaksi siiheksi kunnes maksoin huokaisten maksut. Jäsenmaksut nousevat monessa paikassa,paraneeko palvelut?

Kissayhdistykselle tavis lemmikinomistajalle ei ole niin merkitystä, ehkä vasta siinä vaiheessa jos näyttelyihin mielii. Mutta rotuyhdistys onkin sitten se antavampi yhdistys. Se josta saa tietoa omasta rodustaan,kasvattajista ja muista hauskoista tapahtumista ja merkittävistä asioista. Rotuyhdistykseen on kiva kuulua. Mutta nelosissa niitä on 3. Miten siis valita omansa? Moni lemmikinomistaja liittyy kai siihen mihin kasvattaja maksaa jäsenyyden ja jos kasvattaja ei sitä tarjoa niin summamutikassa mennään :) tai liitytään siihen missä on kuultu kasvattajankin olevan.

Itse olen kuulunut vain Bajavaan rotuyhdistyksistämme. Kun penäsin vastinetta yleisesti nelostenyhdistyksistä sain ynseää vastausta että turha on ruippaa siellä kotona vaan alkaa aktiivisesti duunaamaan yhdistyksen eteen. Eli siis tekijöiden puute. Olin kuitenkin jokaisen yhdistyksen kokouksessa loppuvuodesta ja huomasin että samat nassuthan kuuluvat lähes jokaiseen :) Onkohan meidän ongelma se että yhdistyksiä on nostettu pystyyn syystä ja toisesta joskus ihan hyvistäkin mutta samat ihmiset eivät pysty kaikissa aktiivisesti toimimaan? Kukapa tietää..

No mitä minä sitten haluan rotuyhdistyksestäni? Palvelua, aktiivisuutta ja intoa.
Bajava on tehnyt hienoja muutoksia vast ikään ( ja kaikissa yhdistyksissä on tapahtunut jotain,eritoten loppuvuotta kohden). Neloset kaipaavat näkyvyyttä, kasvattajat tietoa rotunsa terveydestä, pennun ostajat jeesiä pennun hankintaan, yhteneväisyyttä pentujen hintoihin ( ei käy minusta päin että yksi myy 400e ja toinen 800e samantasoista kissaa), kollipalveluiden parantamista yhdistysten sivuilla yms yms.

Katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Tarkoituksena ei ole nyt mollailla ketään tai mitään yhdistystä,päinvastoin. Yhdistysmaksuni puhukoot puolestaan ;) Haluan vain keskustelua kategorian sisällä olevien ihmisten kesken ja mielipiteitä :)
kerro siis ihmeessä kuinka sinä valitsit tai et valinnut omaa yhdistystäsi, sana on ihan vapaa mutta asiallinen toivottavasti ja ainakin olet saanut itsesi kuuluviin vaikka se ei tästä blogista pidemmälle menekkään :D

Tulossa tekstiä jossain vaiheessa..rodun tyypistä,näyttelyistä ja muusta siihen liittyvästä ;) Have much to say

4 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Sinullahan on asiapitoista tekstiä =) Jään innolla odottamaan niitä seuraaviakin aiheita.

Aikalailla aloittelevana rotukissaharrastajana olen itsekin vasta miettinyt, mihin rotuyhdistyksiin ja rotukissayhdistyksiin kannattaisi kuulua. Paikallinen rotukissayhdistys oli aika automaattinen valinta koska niissä näyttelyissä käyn eniten, lisäksi InCatista kissatietoa vuodesta 06 lueskelleena siihen liittyminen oli jokseenkin automaattinen valinta myös. Ehkä vähän turhaa tosin kuulua kahteen.

Rotuyhdistyksiä mietin taas hyvinkin pitkään. Tekisi oikeastaan mieli kuulua niihin kaikkiin, että saisi nelostiedonjanoonsa mahdollisimman paljon tyydystystä ;D Liityin vuodenvaihteessa BaJaVaan, koska siitä sai sellaisen vaikutelman että BaJaVan piirissä on nimenomaan sitä intoa tehdä, harrastaa ja jakaa tietoa. Kuukausi on aika lyhyt aika joten vielä en osaa sanoa olinko oikeassa ;)

Elina V. kirjoitti...

Kiva nähdä suoraa puhetta. Liian usein kissapiireissä mielestäni maristaan hiljaa selän takana.

Itse olen ollut ylipäänsä rotukissapuolesta kiinnostunut vain hetken aikaa. Se mitä tämä hetki on minulle opettanut liittyy vahvasti kahtiajakoon kissaharrastajissa. Havannointini mukaan on olemassa miellyttäviä, aidosti kissastaan (rodustaan) ja sen kehityksestä kiinnostuneita kissaihmisiä ja sitten niitä -taistellaan veren maku suussa kaikesta mahdollisesta- ihmisiä.
Toki löytyy ihmisiä näiden kahden vaihtoehdon välistäkin.

Yhdistysten kanssa olen hyvin samankaltaisessa umpikujassa, että moni kiinnostaisi, mutta en tiedä onko mitään järkeä kuulua useampaan yhdistykseen. Kun oma pitkäaikainen kissayhdistys (Agilitykissat) työllistää jo ihan riittävästi, olen ottanut asenteen, että muissa yhdistyksissä haluaisin olla rivijäsenenä. Tällä hetkellä tämä on ainakin onnistunut oman lähiseudun (Turok), yleisen yhdistyksen (Incat) ja rotuyhdistyksen (Bajava) piireissä.

Turokiin liityin sijainnin vuoksi. Incatiin, kun pidän heidän keskustelufoorumistaan ja Bajavaan, kun keskittyvät erityisesti nelosen pitkäkarvoihin.

Jalecat's- kissala kirjoitti...

No mä uhkailin et tänä vuonna jätän myös jotain muutakin blogiini kuin kuvia ja hassujatekstejä. On tottakai myös niin että haluan herättää keskusteluja ihan neutraalilla pohjalla. Oppia ikä kaikki tai jotain ;)

Satu kirjoitti...

Itse kuulun kahteen rotukissayhdistykseen, Surok ja Incat. Olen nyt ainakin näillä tietoa eroamassa Incatista, en ehdi roikkua foorumissa (vaikka välillä varmaan pitäisi), ja uudet varsinaiset yhdistyssivut eivät minua miellytä. Surokiin liityin aikoinaan muutettuani Helsinkiin (sitä ennen kuuluin hetkisen Pirokiin), eli paikkakunta ratkaisi - enkä ole sen jälkeen löytänyt tarpeeksi hyvää syytä vaihtaa.

BaJaVaan kuuluminen on minulle itsestäänselvyys, kun pitkäkarvoja kasvatan! BaJaVassa on tosi pieni porukka aktiiveja, joista kaikilla on paljon muutakin elämää, joten aina emme vain pysty olemaan niin informatiivisia kuin rivijäsenet haluaisivat. Loppuu aika ja jaksaminen kesken. Siksi jaksankin vaahdota että lisää vaan porukkaa toimintaan mukaan ;-)

Siam-Orient ry:hyn kuulun kahdesta syystä. Kasvatusperiaatteisiini kuuluu käyttää lyhytkarvoja paljon pitkäkarvakasvatuksen apuna, ja Sajam-lehteä seuraamalla saa paljon tietoa lyhytkarvapuolesta. Olen myös huomannut, että varianttipennut menevät välillä paremmin kaupaksi Sajamin listan kautta ;-) BaJaVan sivuilta ihmiset osaavat tätä nykyä jo balineesia tai pitkäkarvaa hakea, mutta se ei ehkä ole ensimmäinen paikka hakea lyhytkarvapentua.