6.6.2009

Litsareita läväyttelevä kissa ja kipiät jalat..

Ery on takanapäin meidän osilta. Meiltä sinne lähti siis vain Taika. Peten sinne ilmoitin mutta kuten Pirokissakin niin nytkin poika oli ABS. Harmi mutta aina asiat ei suju niinkuin suunnittelee.

Taitsu on ollut näyttelytauolla viime lokakuusta lähtien johtuen vahvoista juoksuista ja sitten pennuista. Viimeksi se oli junnuluokassa ja aloitti siis näin ollen avoimessa luokassa uransa. Hieman olen ollut omaehtoisesta savunaudastani huolissani,se ei ole kissa jota juntataan ja venytellään, käännellään ja väännellään miten sattuu. Taitsua pidetään niinkuin Taitsu haluaa ja olen ollut koti oloissa täysin tyytyväinen siihen että kynnet saa leikattua, korvat putsattua ja kissan pestyä. Sektiohaavaakin se antoi hyvin hoidella.Sylivänkyrä se on ja huomionkipeä höpöttelijä mutta omaehtoinen.

Nyt sitten aamulla matkaan lähti urputtava kissa, se oli selkeästi äkkilähdöstä (se on jo ihan toinen juttu se) hämillään ja näyttelyt uusine hajuineen saivat sen pörhölle (se tekee niin aina jännittyneenä tai innoissaan olevana)Mäkämäkä kuului alinomaa neitokaisen suusta. Ekaksi se pyydettiin rinnakkaisarvosteluun Pia Syrupille jossa pirteä tuomaritäti meinasi syödä likan ja Taitsu-Taifuuni lämäytti avotassulla suoraan pirteäntädin poskeen piikeillä varustautuen.

Pirteätäti hämmentyi, minä jähmetyin (taisi kädet hikeentyä ja täristä) ja taisin piipahtaa -Ohhoh..ohhoh..oioi ei se koskaan.. No pirteätäti ei tätä ymmärtänyt ( ei taipunut suomi) vaan jatkoi ihmeellistä tuijottamistaan suoraan Taikan silmiin välillä siristäen ja nosti muutaman minuutin tuijotuksen jälkeen naamansa ja sanoi että ei se ole paha ollenkaan, se haluaa miestä.Minä siinä että ai jaa..juu niin haluaa tottakai miestä haluaa ja myötäilevää nyökkäilyä, miestähän se. Pirteärouva arvosteli loppuun, kehui savut (väitti ettei ollut savua nähnyt ennen..liekö totta), kehui sirouden, kehui hännän ja jalkojen korkeuden. Korvat alemmas,vahvempi leuka ja silmiä ei tarvitsisi läväyttää lautasiksi.Kiitos hei.

Tekstiviesti kasvattajalle-> se löi tuomaria ja hermosauhuille. Hyvältä vaikuttaa.

Sitten tuli aika mennä Kristina Rautiolle, koska vastavärvätty assari juoksi omilla teillään oli se pakko itse kantaa sinne kädet hikoillen. Pöydälle vaan jossa neiti alkoi keikistelyn; ai tästä daamista mä tykkään juu katso vaan, juu nosta vaan juu ja silittele ja vääntelekääntele ihan miten haluat.
Rautio sanoo että on:
Hoikka kissa korkeilla jaloilla jonka vartalo saisi olla aavistuksen pidempi jalkoihin nähden. Hyvän pituisella kiilalla, miltei suoralla profiililla ok leuka ja otsalle jos saisi hieman pyöreyttä. Silmät isoina turhan avoimina ja sivukommenttina minulle että tämän pitäisi käydä enemmän näyttelyissä niin se rentoutuisi paremmin.Hyvä vihreä väri. Korvat voisivat olla alempana ja aavistuksen suuremmat. Turkki silkkinen, kiiltävä ja vartaloa myötäilevä mutta saisi olla aavistuksen lyhyempi. Savukontrasti hyvä! Häntä suhteessa vartaloon pitkä ja hyvän muotoinen.Hyvä kuntoinen erittäin vilkas ja jutteleva mutta käyttäytyvä. Nuori neito jonka tulisi keskittyä ruokailuun poikien sijaan. Kiitos hei ei tarvitse tulla TP-valintoihin kun vastassa on jotain sellaista jolle ei pärjää. Kissa häkkiin.
Tupakalle. Se ei lyönyt Rautiota, se puski,pussasi sitä ja nakersi hieman sen kynsiä.

Häkissä oltiin esillä, tuttuun tapaan viime vuodesta etualalla esillä ja juttelemassa. Huomenna se olisi varmaan jo ollut paljon rennompi kaiken suhteen mutta mitäs ilmoitin sen vaan yhdelle päivälle. Ja vaikka alku rinnakkaisarvostelussa oli hieman riipivä niin voipi olla että Taikuli jatkaa esiintymistä. Ihan omilla ehdoillaan :D Ei siinä arvostelussa ollut mitään mitä ei omilla silmillä näkisi ihan itse eli perussettiä mutta pitkän tauon jälkeen olin kyllä tosissaan jännittynyt että miten tyttö esiintymisen ottaa, ihan jees kunhan ei tungeta naamaa vasten naamaa ensitöikseen vaan annetaan Taikan tunkea oma nokka ensin..ja sehän tunkee.

Oli päivässä muutakin hauskaa kuten kasvatin valmistuminen GIP:iksi, Onnea vaan Rimpsu! Samainen kissa oli sitten Eryn vuoden 2008 kakkossijalla kastraateissa ja sen mammamummeli Alli täällä kotona oli Eryn vuoden 2008 kakkossijalla siitosnaaraissa! Ei paha ollenkaan ja skumpat tuli kilisteltyä. Rimpsu on ensimmäinen Jalecatsi näin pitkällä näyttelyurallaan ja vaikkei se ole ollut mikään valovoimainen tähdenlento näyttelyissä on tytteli edennyt urallaan näyttely kerrallaan mutkattomasti.

Esiintymässä oli myös kanelikonna Nelia nyt jo kolmatta kertaa ja tyttö oli varsin tyyni ja suhteellisen varma olemisestaan. Vain kerran näin takajalkojen helmojen väräjävän kun pirteätäti tyttöä hieman katseli. Nelia sai EX1 tuloksen. Se on varsin kaunis kissa, ei huipputyyppiä lainkaan mutta sillä on monia muita apuja itsessään jonka varaan on kiva lähteä sitten myöhemmin toivottavasti kasvatusta rakentelemaan. Nelian hienoja puolia ovat suht sirot jalat, pitkä häntä, isot korvat, kauniit silmät ja silmien vihreäväri, päälaen pyöreys myös sen konnuus on jakaantunut turkkiin kauniisti. Sen heikkoja kohtia tässä vaiheessa kehitystä taas tuntuvat olevan lyhyehköt jalat, heikosti asettuneet korvat ja kropan pituus. Mutta se on vielä nuori ja tulee kehittymään paljon. Ei se varmasti mikään (näyttely)ruusu tule olemaan mutta yksinkertainen päivänkakkarakin voi olla kaunis.

Katariina varmaan kertoo likkojen seikkailusta enemmän omassa blogissaan..

Nyt nukkumaan ja huomenna turistiksi..

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aika veijari tuo Taikuli. ;D

Katariina kirjoitti...

Höpön löpö rouva Varinen. Nelialla on pitkä vartalo ja se on nimenomaan vahvuus, ainakin tuomarien mukaan ja korkeahkot jalatkin. Mitä se rouva siellä nyt horajaa? Korvat ja korvien asento on se ainoa heikkous tällä hetkellä ;D.

Paljon onnea Alli-mammalle!

Jalecat's- kissala kirjoitti...

:D mä arvasin, arvaa miksi kysyin noin 100 kertaa että luitko blogini. Onneksi kasvatus ja näyttelyt ei ole toisiansa pakottavia tekijöitä