vai miten lie se vanha sanonta menikään. Aika on taas pohtia syvällisempiä kuin jokapäiväisiä kuulumisia vaikka nuokin ihan hauskoja ovat.
Näin kun uusi näyttelyvuosi on taas alkanut jo hyvinkin käyntiin niin mikäpäs siinä kuin pohtia niitä. Itse astuin ekaan näyttelyyni vuonna 2000 ja meno ei ole sen kummoisemmaksi muuttunut :) mutta itse niihin koukkuun tavallaan jäin. Vuosien aikana on kyllä tullut pysyttyä niistä poissakin ja ihan syystäkin.
Oli sitten kategoria mikä tahansa niin kilpailu on kova. Toisissa roduissa kissan puunaus aloitetaan jo viikkoa ennnen ja toisissa edellispäivänä. Omassa rodussa useinkin pärjää pelkällä näyttelyaamun pikku turkinhuollolla vaikka eipä nelonen pesusta useinkaan sävähdä.Sitten kerätään kamat ja herätään usein kukonlaulun aikaan pakkaamaan autoa ja matkaan näyttelypaikalle! Siellä kissan tarkistaa eläinläkäri ja jos kissa on terve ja rokotukset kunnossa niin siirrytään ilmoittautumisluukulle. Kun kissa on ilmoitettu sisään etsitään oma häkki ja sisustetaan se jonka jälkeen onkin usein aamukahvien aika ja tutkitaan oman kissan tuomarin pöydän sijainti etc pikku asioita. Kaikkia tietysti yhtälailla jännittää se miten oma kissa käyttäytyy ja mitä tuomari siitä sanoo. Onko odotettavissa ex1 vai kenties ihan tp tai miksipä ei ihan bis?!? Monelle oman kissan häviö toista vastaan on kova paikka ja tuomareiden arviointeja makustellaan pitkäänkin. Omassa kissassa kaikki on useinmiten omistajan mielestä täydellisesti paikoillaan. Ja itseasiassa näin onkin :) Kissaeläin on täydellinen ilman että tuomari pistää paremmuusjärjestykseen.
Se mikä on harmillista että liian usein näyttelyt ja kasvatus nivotaan tiukasti yhteen. Ne kyllä minusta kulkevat käsikädessä mutta näyttelymaailman suuri arvoitus on aina se että standardi on tulkinnan varainen. Keltasilmäinen voi olla yhden tuomarin mielestä mitä mielettömin vihersilmä ja lyhythäntäinen varsinainen piiskahäntä. Joku yksi ominaisuus voi viedä niin kaikesta muusta huomion itseensä että kissa tulee valituksi vain sen perusteella vaikka moni muu sopusuhtaisemmin kehittynyt ei niin extreme olisi vieressä. Myös muita virheitä "unohdetaan" vaikka virheeton tai jopa kaksi olisi vieressä.
Joskus myös esiintyy tuomaripeliä. Kasvattaja on hyvä ystävä tuomarille. Tämähän on asia josta ei saa puhua, tätä ei ole olemassakaan vaikka silti sitä on ja peliä pelataan ihan avoimestikkin. Sen näkee vasta-alkajakin. Kirjoitan nyt ihan yleisesti en rotusidonnaisesti vaikka esimerkki nelosista onkin. Uskokaa pois kategoria kuin kategoria. Nelosissa kuitenkin näkee sen kehityksen mitä näyttelyt tuovat ja pidän sitä nyt esimerkkinä siksi että kategoria on minulle tutuin lähiaikoina.
Nelosten kasvatukseen näyttelyt tuovat haasteita. Halutaan alempana sijaitsevia korvia, extremempiä silmiä,slimmejä kissoja joiden ruumiinrakenne alkaa muistuttamaan vinttikoiraa. Tätä haetaan vimmaisesti ja isoin kysymys kuuluu miksi? Päästäkseen tähän mitä jätetään huomiomatta? Onko näissä asioissa myös tuomareilla vastuu ja kantavatko he sen vastuun? Vai onko se vastuu muualla?
Samalla kuin vimmatusti tyypitetään jätetään usein huomiomatta geenipooli joka varsinkin itämaisilla pitkäkarvoilla on hyvin suppea. Joku voisi tähän ärhtää että onhan yhdistelmässä aina kaksi osapuolta ja niiden linjat. En todella väitä olevani nero mutta jos saman kissan sisarruksia ja puoli sisarruksia heiluu vuoden päästä listoilla on jälkeläisnäyttö samanlinjaista väistämättä. Moni hyvä kolli mutta miksei myös naaras jää käyttämättä koska se ei ole niin näyttelyvoittaja ainesta kuin se yksi jota halutaan käyttää. Vuoden päästä seistään sormisuussa. Ulkomaantuonteja ei niin vimmatusti tipu Suomeen että niistä järin apua on ja jos se ulkomaantuonti ei ole todella tyypikäs tuntuu sekin jäävän kotimaisten linjojen varjoon todella helposti. Kertooko se Suomalaisten Itämaisten tasosta vai mistä?
Ajoittain olisi jokaisen kasvattajan syytä vilkaista rotumme standardia ja sen näyttelypisteytystä oli sitten kasvattanut 30 vuotta tai ½vuotta.
Tästä syystä itse myyn harkitusti jatkoon ja tarkalla sopimuksella ja yhteisymmärryksellä.En kaihda kollin tai naaraan yhteisomistajuutta vaikka se haastetta tuo siinä kuinka kaksi kasvattajaa jakaa linjan niin ettei sen käyttö ala jo muuttua matadorimaisesti. Yhdistelmien tulee olla erillaisia ja jatko kasvotusmyynti edelleen kolmannelle osapuolelle on hyvin tarkoin harkittua jos siihen ylipäätänsä yhtään hyvää syytä löytyy edes. En ole kasvattanut yhtään näyttelyvoittajaa mutta en sitä myöskään hinkua mm.geenipoolin /liiallisen linjaamisen ehdoilla. Näyttelyt ovat harrastus jossa tapaa muita kasvattajia, näkee rotunsa kissoja sekä harrastajia. Toivotan kaikki kasvattini näyttelyyn jos uutta omistajaa kiinnostaa ja lupaan auttaa. Voittoa en hehkeimmällekkään lörppäkorvalle lupaa.
Variantti kasvatus on todella tärkeä lisä pitkäkarvapuolella mutta siinäkin on liikuttava varovaisesti. Elämme aika jännitäviä aikoja suurien kysymysten edessä avautuvatko kategorian sisäiset rajat vai eivät ja jos niin miten ja millä ehdoilla.
Hajatelmat tältäpäivältä tässä ja kuten aina kaikki asialliset kommentit ja lisäajatukset ovat erittäin tervetulleita ja toivottuja :)
13 kommenttia:
Täytyypi kommentoida, että erittäin hyvin sanottu! :)
Itse olen myös pohtinut tätä aspektia, että hirveästi halutaan tyypittää ja tyypittää -- miksi? Tässä en puhu pelkästään itämaisten rotujen puolesta vaan oikeastaan koko kissamaailman.
Johan sen järkikin sanoo, että jos kissalla on niin isot ja lärpyt korvat että ne eivät ole mitenkään suhteessa pään kokoon, jos silmät eivät mahdu päähän, jos kissalla on hengitysongelmia pään muodon takia, jos kissa on niin iso että luusto ei pysy perässä jne. niin ei siitä hyvä seuraa. Ja monia näitäkin piirteitä tietyt tuomarit tuntuvat arvostavan! Hyvin lyhytnäköistä työtä, sanoisin.
Koirapuolella näkee sen, mitä liiallinen tyypittäminen ja sukurutsa tekevät terveydelle ja mitä taas järkevä ja maltillinen kasvatustyö. En ole asiantuntija koiramaailmassa, mutta silmät auki kulkeneena huomaa tiettyjen rotujen muutoksen lyhyessäkin ajassa huolestuttavaan suuntaan. Kissamaailmassakin tapahtuu vastaavaa, mutta ehkä kuitenkin tilanne on astetta toiveikkaampi, mielestäni.
Onneksi kuitenkin ns. maltillisia kasvattajia tuntuu olevan reilusti enemmän kuin näitä "extremeurheilijoita".. :)
Puhut jälleen asiaa. Kieltämättä samat asiat ovat myös minua pohdituttaneet, vaikka kasvattaja en olekaan.
Tärkeintä lienee kuitenkin se kommenttisi että oma kissa on aina täydellinen, kissan täydellisyys omistajan silmissä onkin mielestäni sitä parasta mitä kissa voi omistajaltaan saavuttaa. Ei se kissa itse niistä näyttelytuloksistaan ole kiinnostunut.
Onneksi on myös niitä kasvattajia, joille luonne on se kaikista tärkein. Tästä ainakin itse kiitän ja kumarran, ehkä osa tietää ketä ;)
Niin ja mihin se tyypitys vie ja koska on tarpeeksi tyypitetty. Olisi hyvin mielenkiintoista ottaa 30 vuotta sitten otettu kuva ja nykypäivän kuva ja verrata mihin on tultu..sitten vielä mielenkiintoisempaa olisi omistaa kristallipallo jolla näkisi vielä vaikkapa 30 vuotta eteenpäin.
Kissamaailmassa ei varmasti vielä olla siinä missä koirapuolella mutta se ei meitä vielä pelasta. On osattava olla kaukonäköinen ja varottava mahdollisia kulmakiviä eikä tuudittauduttava siihen uskomukseen että olisimme jo tarpeeksi viisaita.
Luonne on tietysti terveyden lisäksi (sen mitä terveyden eteen nyt kasvattaja voi tehdä) tärkeä ominaisuus mutta tässä tekstissä käsittelin pääosin ulkonäöllisiä tekijöitä jotka kasvatukseen vaikuttavat ja yksi merkittävä tekijä on siis kissojen kauneusmittelöt näyttelyissä.
Hirveän harvoin kasvattajat perustelevat ainakaan avoimesti miksi yhdistelmänsä tekevät. Vielä kissamaailmassa ei olla päästy täydelliseen avoimuuteen esimerkiksi sukutaulujen tai terveystietokantojen muodossa. Niitä odotellessa innokkaasti!
Hassua oli huomata että puhuin nelosista,on minulla toinenkin oma rotu coonit :D
Puhut täyttä asiaa! Noita pitäisi jokaisen kasvattajan pohtia...
Huolestuttavaa on sekin, että ei tunneta sukutauluja tai tarkemmin sanottuna ei pidetä tärkeänä (tai ei tule mieleenkään..) ottaa niistä selvää pitemmälle kuin se neljä polvea, joka näkyy Kissaliiton rekisterikirjoissa. Jos yhdistelmät toteutetaan siltä pohjalta, että ulkonäön lisäksi vertaillaan vain partneriehdokkaiden rekkareita, niin äkkiä on sumpussa samat linjat moneen kertaan. Tämä lienee helpommin uusien kasvattajien kompastuskivi, mutta sama trendi voi vaivata yhtä lailla pitkään kasvattaneiden jalostusvalintoja.
Näyttelyt ovat hyvä keino arvioida mihin suuntaan omaa kasvatusta pitäisi rukata - silloin kun tuomari todella arvostelee standardin mukaan eikä vain muotivirtausten huumassa - ja silloin näyttelyitä ei yhden kissan osalle pitäisi tarvita joka toinen viikonloppu.
Tuo yhdistelmien perustelu julkisesti (kotisivuilla?) olisikin mainio haaste kasvattajille :)
Paljon ajattelemisen aihetta tässäkin kirjoituksessa. "Uutena joskus näyttelyihinkin eksyvänä nelosharrastajana" noita tulee aina välillä mietittyä omassa pienessä päässä.
En koe tietäväni tarpeeksi että kovin painokkaita kommentteja kehtaisin sanoa suuntaan tai toiseen, mutta tyypityksestä on pari asiaa mielessä. Ensinnäkin, se mikä on hienon näköistä ja mitä painotetaan ei ehkä olekaan sitä enää viiden tai kymmenen vuoden päästä, silloin voi olla jo eri tuomarit ja eri harrastajat. Tyypittämällä yhtä asiaa jokin toinen ominaisuus varmasti häviää aika pian, vahingossa. Toiseksi näyttelyissä ei näy kissan oikea luonne ja mm. nelosten yksi ehdottomasti tärkeimpiä ominaisuuksia olisi se luonne - ainakin sen perusteella minä aikoinani rodusta kiinnostuin, silläkin uhalla että se luonne tuli aika hassunmuotoisessa paketissa ;D (Jota alkoi kyllä aika pian pitämään upeana kun näki näitä enemmän).
Toivottavasti kissankasvatus ei ikinä mene siihen mihin koirien kanssa on jouduttu. Kuten Elina sanoi, onneksi on kasvattajia jotka painottavat luonnetta! Vielä kun jollekin tosiaan annettaisiin se kristallipallo ja taikasauva jotta voisi nähdä mitä pitäisi nyt tehdä jotta rotu olisi elinvoimainen, terve ja ennenkaikkea oma itsensä vielä 30 tai 130 vuoden päästä ;)
Ihan pikaisesti ennen nukkumaan menoa laitan vielä tänne omaa vastinetta saatuihin vastauksiin.
Sailan kirjoittamasta sukutaulusokeudesta sen verta että itse näkisin sen meidän kaikkien "ongelmaksi". Se voisi siis kuvitelmissani iskeä kehen tahansa. Se kasvattaako linjauksen voimin vai totaalioutcrossein jääköön joksikin toiseksi bloggauksen aiheeksi. Itse teen varmaankin tätä kaikkea :)Itse muuten pyrin kertomaan syyt pentueeseen sekä kotisivuillani että blogissani ja eritoten pennun hankkijalle.
Palatakseni näyttelyihin niin luonnehan tulee esille hyvin näyttelyissä mutta se ei saa painoarvoa lähes ollenkaan. Liian usein nähdään kantokopasta arvioitavia kissoja. Standardi kissoilla ei kuitenkaan muutu vaikka tuomareiden maku muuttuukin. Ehkä se on se suurin merkittävä asia kun rotua tyypitetään.
Edelleen nousee vanha pohdinnan aihe mieleeni..onko pian old style siamese pian ancient siamse nykyinen itämainen old time ja jne...
mutta nyt nukkumaan...
Leena: Juuri sitä ajoin takaa ;)
"Näyttelyissä näkyvän" luonteen osalta pitäisi kyllä myös liennytyksenä muistaa, että hormonit saattavat sotkea muuten hyvinkin aurinkoisen kissan päivän silloin kun se tuodaan keskelle vieraita hajuja. Me emme ihmisinä pysty täysin käsittämään millainen tuo kissalle lajityypillisesti hyvin outo tilanne on kaikkine hajuineen ja stimulaatioineen. Siltikin täysin käsiin räjähtäviä kissoja ei mielestäni pitäisi näyttelyissä näkyä. Sellaisen totaalisen hermoromahduksen taustalla on jo jotain muutakin (ruokinnan osuus?)... Jos luonne on kohdallaan (kun suljetaan tästä pois piilevän sairauden mahdollisuus ja/tai kipu), niin kissa pysyy käsissä vaikka hieman protestoisikin äänellään.
Itse toivon, että äärimmäiset suuntaukset ulkomuodossa jäisivät pois... On suorastaan kauhukuva mihin pelkästään sellaisilla kasvattaminen voisi johtaa :/ Myös terveyden osalta ja ennen kaikkea siksi.
Ah, kiitos ajatuksia ja keskustelua herättävästä kirjoituksesta! Olen itsekin jo pitkään miettinyt, että mihin rotukissakasvatus on menossa, ja pahoin siltä näyttää, että samaan suuntaan kuin koirien. Ei tarvitse mennä kuin parikymmentä vuotta taaksepäin, niin ainakin itämaiset näyttivät ihan erilaisilta kuin nykypäivänä. Ja trendi vain jatkuu, vauhtisokeus on ilmeisesti iskenyt itse kuhunkin. Odotan kammolla sitä mikä tilanne on jo kymmenen vuoden päästä, saati kolmenkymmenen.
Nythän on jo tuomareita, jotka suosivat vähemmän yliampuvaa mallia, ja toivoisinkin, että standardin tulkinnoissa jäätäisiin vähintäänkin tähän. Tulkinnat tuntuvat vuosi vuodelta menevän överemmeiksi, oletettavasti 20 vuoden takaiset suuret korvat ovat nykypäivänä keskikokoiset jne. Vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa virallista suuntaa, mutta pian voi ollakin. Sitten ollaan koirankasvattajien kanssa samassa suossa ja voivotellaan että kuinkas tässä näin pääsi käymään. Mutta ihminen ei taida oppia edellisten sukupolviensa virheistä, vaan aina täytyy kiivetä puo edellä puuhun, ihan itse.
Huvittava ilmiö on myös kukoistava kaksinaismoralismi. Kauhistellaan sitä mihin ollaan menossa ja mitä valintoja muut tekevät, mutta "en minä vaan". Ja silti, teot ja valinnat puhuvat puolestaan. Linjauskin on vähän niin ja näin. Usein nähdään vain se prosentti, vaikka pitäisi nähdä myös ne yksilöt joihin linjataan. Totaalinen outcross on pidemmän päälle mahdotonta, maailmasta ei löydy niin paljoa eri linjoja, etteikö niihin väkisinkin jossain vaiheessa törmäisi. Etenkin rajatumpien rotujen, esimerkiksi juuri pitkäkarvojen kohdalla. Tosin luulisi, että kun neljän polven prosentit hipovat pilviä, niin tyhmempikin tajuaisi, että liikutaan vaarallisilla vesillä. Mutta mitäpä sitä ei olisi valmis BIS-voittajien kasvatuksen eteen tekemään.
Jalostus on herkkää, eikä siinä voi keskittyä yksisilmäisesti vain yhteen asiaan - oli se sitten tyyppi, luonne taikka terveys. Ja vaikka saisikin yksinäisenä puurtajana sekä upeanluonteisia että täydellisen terveitä kissoja aikaiseksi (huom. tämä on utopistinen skenaario), niin mistä löytää koteja "rumille" pennuille. Ja tosiaan, absoluuttisen terveitä linjoja ei ole olemassakaan, joten koko touhu on armotonta tasapainottelua eri aspektien välillä.
Ja loppukaneettina todettakoon, etten todellakaan kohdista tekstiäni keneenkään tai keihinkään erityisesti. Esittelin vain mielikuvia ja ajatuksia, joita tässä jokusen vuoden aikana on kissapiirien tuulahduksia haistellessa tullut mieleen. Toivon kaikkien osapuolten (kasvattajat, tuomarit ja pennunostajat) jossain vaiheessa heräävän omilla tahoillaan, ennen kuin on liian myöhäistä.
huaah..kirjoitin aikaisemmin älyttömän pitkän viestin mutta sitten blogistanian ihmemaailma heitti sen taivaan tuuliin ja nyt ei yksinkertaisesti samaa paatosta irtoa uudestaan :D
Todella hyviä pohdintoja! Nyt flunssassa ja väsyneenä ei irtoa mitään järkevää omaa pohdintaa tähän, mutta näitä asioita on hyvä miettiä ja todellakin kaikkien (varsinkin kasvattajien) pitäisikin pohtia kunnolla!
Ja tuo yhdistelmien perustelu blogissa tai kotareilla olisikin aika hyvä lisä. Harvoin sitä tulee kumminkaan itsekkään tehtyä kunnolla varsinkaan, koska siitä tulisi varmasti aika pitkä viesti, mutta mielenkiintoista varsinkin muille kasvattajille ja pentujen ostajille!
Kyllä se kuitenkin taitaa olla niin että suomessa vielä mennään aika alhaisilla sukusiitoksilla nelosissa ja tuttuja linjoja piristämään on tuotu ulkomailta.
Verrattaen hieman muihin rotuihin mistä minulla ei ole todellakaan kovaa kokemusta niin siltä näyttäisi. Sen sanon että lyhyen ytimekkään tutkimusmatkani aikana en katsonut linjausta sukutaulun sisällä, vain yhden kissan sukutaulua aina sinne asti mitä tietokannasta on löytynyt. Ja kissoina hyvin erillaisia eri kasvattajilta huomiomatta ulkonäköseikkoja ja ihan vain omasta mielenkiinnosta.
Uusia kasvattajia tulee koko ajan, se on tietysti hyvä. Mutta. Se mikä minua mietityttää on se että onko näillä uusilla ne mentorit siellä takana? Jos yhden pentueen kasvattanut ihminen myy kasvatukseen toiselle aloittavalle niin voiko tieto ja taito olla siinä vaiheessa suurta? Tunteeko kumpikaan oikeasti kunnolla silloin linjoja tai edes rotua?
Omissa pentueissani sukusiitosprosentti on osissa pieni ja osassa korkeahko..mitä korkeammalle prosentti nousee sitä tärkeämmäksi kissat linjassa muuttuvat, minkä ikäisiä ne ovat, mitä tiedän niiden elosta ja olosta sekä niiden terveydestä? Tätä työtä helpottaa se että tieto on saatavillani. Myös tämä kertoo kasvattajan vastuusta kun myydään kasvatukseen.
Näyttelyissä käyn itse mielestäni paljon ja tämäkin vuosi on buukattu suht täyteen. Ainoa vaan että kissat vuorottelevat käynneissään. Ehkä näyttelyiden osalta minun suurin kysymys on että koska tajutaan lopettaa? Jos kissa ei enää etene tarvitseeko sen käydä joka näyttelyssä enää. Omat kissani ovat matalilla arvoilla. Kantanaarini on CH ja kastraattina IP sen jälkeen se jäi kotiin. Seuraavana naaraani on vain CH ennen sterilisaatiotaan. Mutta vaikuttaako ajatukseeni se että kissani eivät ole voittajia? Sokeutuisinko minäkin siinä vaiheessa jos voittoputki aukenisi?
Pentueiden syiden kertomisesta sen verran että onhan se niinkin ettei kaikilla vain ole syitä tarjota miksi pentue on tehty ja sitten niinkin että osalla ne syyt ovat niin yksinkertaisen selviä itselleen ettei se tunnu tärkeältä.
Näissä kaikissa on vissiin avaintekijänä kasvattajan oma moraali...aika näyttää mihin päästään.
Pakko nyt itsekin osallistua keskusteluun kun täällä on puhuttu paljon korkeista sukusiitosprosenteista ja siitä ulkonäön "tärkeydestä".
Itse olen pistänyt merkille että nämä tiukkoja linjauksa tekevät kasvattajat ovat hyvin näyttelyorientoituneita, joten varmasti halu tuottaa mahdollisimman hienoja jälkeläisiä heidän osaltaan selittyy sillä. Onhan se helpoin tapa tehdä hienoja kissoja, linjaamalla. Ja huolestuttavaa on sekin että linjataan esim. kissoihin jotka ovat nuorena kuolleet. Joillakin taas aivan varmasti kilpailuvietti ohjaa kasvatusvalintoja, vai millä muulla voidaan selittää toistuvasti käytettävä korkeampi ss% kuin serkusparituksessa (5-polvessa)? Tällöin tulee mieleen, että tavoitteena on vain ja ainoastaan saada aikaan näyttelyissä hyvin pärjääviä kissoja, joiden ansiosta saa itselle mainetta ja kunniaa. Viis siitä elääkö kissa 10-15 vuoden sijaan 5 tai 3.
Toisaalta on hankala lähteä ketään siitä moittimaankaan, jos se näyttelyvoittajien tekeminen tosissaan on heidän kasvatuksensa tavoite. Meillä muilla se tavoite on joku ihan muu, mitä nämä näyttelyorientoituneet eivät välttämättä ymmärrä.
Itse annan paljon enemmän arvoa kasvattajalle, joka pystyy valinnoillaan aikaansaamaan kauniita pentuja joilla on myös järkevä sukutaulu.
Itse ostin ensimmäisen rotukissani pentueesta, jonka kaikki pennut ovat pärjänneet varsin hyvin näyttelyissä ja ss% tuossa yhdistlmässä on mielestäni kohtalaisen suuri. Minä en kuitenkaan ole antanut sen yhden voitokkaan kissan ohjata koko kasvatustani vaan olen ihan tietoisesti tehnyt yhdistelmiä, joista ei mitenkään voi edes odottaa vastaavan ulkonäön omaavia pentuja. Sen sijaan olen saanut kasvatuskissojeni ss% alenemaan ja vaikka sukurasite monille sairauksille löytyy, ei niitä meillä ole (vielä) ilmennyt.
Tuntemattomissa tuontilinjoissa on aina riskinsä, mutta henkilökohtaisesti pidän niitä pienempiminä kuin mitä jatkuva linjaaminen ja geenipoolin tarkoituksenmukainen kaventaminen tuovat tulleessaan.
Lähetä kommentti