3.3.2010

Näytelmäsuunnitelmia

Nyt kun penturumba on hetkeksi laantunut niin on aikaa pohia taas vakavasti tämän vuoden näytelmätahtia.

Tarkoituksena olisi nyt alkuun saada Dollylle ja Nanalle kokemukset ja heitä tullaankin tänä vuonna näytelmissä näkemään. Myös Isis Lohjalta tosiaan esiintyy alku kevään jos se sille sopii. Ensi kokeilu on nyt Turokissa mutta suunnitelmia on tehty hieman pidemmällekkin. Kyseessä on kuitenkin yli vuoden ikäinen kissa joka ei ole koskaan näyttelyissä ollut niin sanomattakin selvää on että täysin hänen ehdoillaan mennään!

Verna on pitänyt paussia samoin Taika. Verna menee jo seuraavaksi aikuistenluokkaan kisaamaan ja se on yksi jännittävä hetki sekin. Taika aloittaa nyt kastraattiluokissa kiireettömästi uudestaan ja näillä näkymin Taikan esiintyminen alkaa vasta loppukesästä.

Yksi näyttelyvuoden herkullinen hetki voisi olla kesäkuun alussa Ery-Sydin näytelmissä jos kaikki Jalecatsilaiset innostuisivat ilmoittaamaan kisunsa sinne niin kasvattajanplanttu kokeilisi ehdottomasti kasvattajaluokkaa ;) Tätä ajatusta työstäkäämme hartaasti :D

Loppuvuodesta ajatukset alkaa taas täyttämään pentuesuunittelmat, ei välttämättä niinkään että tarkoituksena olisi kaikki saada pentuamaan mutta luonnolle ei voi mitään ja pahin pelkoni onkin että pentuja on loppuvuodesta vähän siellä sun täällä. Edetään rauhallisesti ja toivotaan että hirmumyrskyiltä vältytään :D Syksyllä minun on näet tarkoitus jatkaa myös sairaanhoitajaopintojani kun pienin ihmisperheenjäsenemme lähentelee jo 1½vuoden ikää.

Itämaisten ja Nanan puolesta asiat on jo tosiaan suht sovittua ja kolleja on katseltu runsaasti sillä silmällä. Aika näyttää toteutuvatko nämä suunnitelmat ja kasvavatko kaikki osapuolet toivotulla tavalla. Coonisuunitelmian osalta on selvää se mitä minä kollilta toivon mutta kolli on hakusessa. Tiedusteluvaihe on alkanut mutta aika näyttää tuottaako se hedelmää. Vernaa ei olla vielä testattu mutta kun 1 vuosi kolahtaa plakkariin typykälle ja homma on muutenkin hieman selvempää niin on aika testailla :)

2 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Isis-siskoa täytyy kyllä tulla ehdottomasti katsomaan lähempää! Kumpana päivänä olette paikalla? Meidän pojat tulee molemmiksi päiviksi, mutta minun täytyy varmaan oikeasti tehdä joku päiväkohtainen muistilista ketä kaikkia ihania kissoja tulee paikalle, näyttelyillä on näemmä huono vaikutus muistikapasiteettiini ;D

Jalecat's- kissala kirjoitti...

Isis on Turussa molempina päivinä että siellä näkyy :)