4.11.2009

Pete-mies

Olen kokonaan unohtanut kertoa blogiin että kävin tapaamassa Peteä Vantaalla. Pete on kotiutunut uuteen kotiinsa loistavasti ja oli ihana nähdä poika sellaisena kun se meilläkin ollessaan oli (ennen yhteenottoja kollina muiden kissojen kanssa),avoin,hyvin sosiaalinen sylikehruukone. Kollina se oli hyvin viriili ja kuvitteli myös omistavansa kaikki talon naaraat,myös kastraatit. Meidän vanhemmat rouvat eivät sitä sulattaneet.

Se todella omaa itämaisen touhottajaluonteen,se pitää keskusteluja Jennyn kanssa ja duunaa kotiansa yhdessä omien ihmistensä kanssa. Pete on edelleen minun makuuni kolli isolla Koolla. Sen ainoa miinuspuoli on sen silmienväri ja tottakai korvat saisivat olla alempana ja hännässä pituutta. Ne ovat kai sellaisia yleisiä joka itämaisen kehityskohteita. Peten turkin väri on hyvin tasainen ja loistava lila.Sen turkki on silkkinen. Sen profiili on suora, päässä löytyy kuperuutta ja sillä on hyvä vittumainen ilme perusilmeenä josta pidän. Vaikka silmät ovat keltaiset on niiden muoto oikea. Se on korkea,lihaksikas kissa (jolla on oma lämpöpatteri takajalkojen välissä)ja sellainen itämaisen kuuluukin olla.

On todellin harmi että se kolliuran myötä menetti mahdollisuutensa elää kanssamme mutta olen myös todella onnellinen että Jenny ja Lauri pystyvät sille kodin tarjoamaan jossa se on onnellinen ja iloinen oma itsensä! Voi olla että Jenny innostuu joskus Peten tuomaan näyttelyihin,leikkamattomanahan se kävi IC arvoon asti sillä olisi vielä koko kastraattiura vielä edessä :)



2 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Ooh, Pete on niin mies ja komea sellainen - livenä vielä sen korkeuden ja kollin kookkauden näkee parhaiten. Siskotkin lähettävät rakkaita terveisiä hienolle broidille - määrpyrhäprrrah se oli kissan kielellä ;). Toivottavasti Pete tulee joskus itseään näyttelyihin näyttämään, niin pääsee vähän rapsuttelemaankin.

Satu kirjoitti...

Petehän on jatkanut kehitystä edukseen :-) Sen pojasta Maksista löytyy sama ihana silkkinen turkki ja supertasainen lila väri. Myös se ilme :-) Petellä taitaa muuten olla pitempi pää kuin pojallaan, Maksi on perinyt Tyynen lyhyehkön pään. No, kukaan ei ole täydellinen :)