4.11.2012

Eryä Jalekattiloittan

Ei mennyt Eryn drive in niinkuin strömsössä mutta se ei menoa haittaa. Ensinnäkin lasten hoito peruuntui, minä jäin kotiin. Toisaalta jälkikäteen ihan hyvä niin sillä näyttelypaikalta kantautunut tieto ei miellyttäny ei vähääkään kaikilta osin ainakaan!
Ensinkin olin jo pari viikkoa aikaisemmin kommentoinut Eryn tuomarijakoa joka oli minusta hyvin teennäinen meidän rodussa. Siellä oli siis naamiot laitettu yhdelle tuomarille ja toiselle itämaiset. Minusta tämä jo yksistään asettaa kissat eriarvoiseen asemaan meidän rodussa. Kun tätä asiaa sitten kummastelin niin sain hyvin ylimalkaisia viestejä takaisin ja meidän kategoriaan minusta täysin sopimattomia kommentteja kuten tämä tasa-arvoittaa ja niin edelleen. Ensinnäkin itse koen että Suomen naamiokissat ovat järkyttävän hyvää tasoa riippumatta karvan pituudesta mutta esimerkiksi verrattuna itämaisissa, karvan pituudella on merkitystä. Kovasti OLH kasvattajat ovat työtä tehneet mutta taso ei ole vakiintunut eikä työ missään nimessä loppu. Eryn puheenjohtajan kommentti mm. siitä että kuinka monta kissaa missäkin ryhmässä kisailee hämmästytti minua suuresti. Tiesin siis jo viikkoja etukäteen mm. sen että meidän Mimmu on ainoa pentu. Minusta tuollaisen tiedon antaminen ei ole yhdistykseltä korrektia. Itse Drive In- näyttelyt taas ovat erittäin tervetullut Suomalaiseen näyttelymaailmaan, näitä lisää!
Mutta siis itse näytelmiin, meidän kasvatteja mukana siis Kaneli, Elmo, Lumi, Kuura, Tuisku, Mimmu ja myöskin Nette ja Dolly. Tunnelma latistui heti alkuunsa kun Kaneli sai tuomariltansa DISQ arvostelun. Tuomari siis löysi kissan kainalosta vaaleaa karvaa ja yksi kantaan arvosteli kissan ja totesi diskauksen. Minusta tässä kohtaa mentiin metsään ja lujemman puoleisesti, Kaneli on suklaasavu ja sen savu on se epäselvä tekijä, se ei ole tasainen ja kaunis savu vaan sillä on myös tummempia kohtia. Kainalosta löytyneet vaaleammat karvat esittävät juuri tätä ongelmaa kyseisellä kissalla, sillä ei siis ole valkolaikkua itsessään vaan muutama karva on vaaleampi. Sertittä jääminen olisi ollut minusta korrektimpaa kuin disqaaminen, jos olisin paikalla ollut ja kissan esittänyt olisin varmasti sen myös tuomarille sanonut ja pyytänyt lukemaan sääntökirjaakin. Mutta Disq mikä Disq.
Kaneli kuitenkin oli jälkeläistensa ansiosta päivän paras kategoria 4 siitosnaaras.Sen pennut saivat kaikki hyvät arvostelut ja Tuisku mm. sai kommenttia siitä että tuomarin mielestä pojalla on kasvatuksellisessa mielessä paljon annettavaa rodullemme. Olen samaa mieltä. Myös Netestä tuomari piti kovasti, silmien väri kehittymässä ja korvat saisivat olla isommat oli kommentti mutta EX1 tulos sielläkin. Mutta ennenkuin tuomari oli viimeistä junnuansa eli meidän Kuuraa arvostellut julkaisi jo hän TP-listansa. Ja tässä kohtaa RVA Jalecat's veti jälleen herneen syvälle sisäänsä. Olisi ollut erittäin asiallista ja pelkästään hyvää tuomarointia EDES arvostella ryhmät loppuun, mutta ei. Sen verta paljon on näyttelyissä luuhattu että ei tarvitse kertoa etteikö tuomari usein päässänsä arvostelujen aikana valitse kissoja TP-valintoihin , se on täysin selvää mutta tyyli millä asia tuodaan julki on se mikä ratkaisee. Ja selvennettäköön ettei minulle ole epäselvää se miksi tuomari nominoi sen kissan minkä nominoi, kyseinen kissa on varmasti lähempänä sitä mitä tuo tuomari hakee nelosissa vaan juuri se ettei ryhmää oltu vielä edes loppuun käyty.
Elmo kävi tuomarilla, sai pusuja ja hienon arvostelun sekä sertin ja valmistui näin ollen Premioriksi! Onnea tätäkin kautta omistajille Petralle ja Rikulle!
Mimmu siis oli tuomarinsa ainoa lapsukainen joten tuomari sen nominoi siitä suoraan. Arvostelusetelissä on monta fantastic kohtaa ja taisi se paikalla olleiden mukaan siitä oikeasti tykätäkkin. Paneelissa ei myöskään ketään vastassa joten BIS. Kiva. Kanelin disqin vuoksi kasvattajapisteet tippuivat kuin lehmänhäntä alas ollen surkeat 82. Mutta niillä sitten sen päivän paras tulos.
Dolly sai ainoana luokassaan sertin, tippui sitten VP valinnoista vallitsevan WW kissan tieltä mutta sai sen mitä haki ja siihen tyydytään.
Ensi viikolla on Tallinna edessä, sinne matkaa meiltä kotoolta Dolly, Kazik ja Nana. Kasvateista Vilma, Elmo,Eepo,Kaneli, Lumi, Kuura ja Tuisku. Mimmu on ilmoitettu Seinäjoelle Hannan huomassa. Katsotaan mitä tuleman pitää ja kun ensin vahvarit saadaan :)
Seuraavaksi sekalaisessa järkässä kuvia:






Ei kommentteja: