29.3.2010

Viikonloppu vierähti..

Perjantaina lähdin ajamaan ekaa kertaa omassa ajohistoriassa niin että ei ollut hajuakaan minne ajan :D onneksi oli navi mukana. Koukkasin Lohjan kautta ja otin kyytiini Isiksen Minnalta. Kotoolta mukaan lähti Dolly. Suuntana Loimaa ja Minnan koti. Perjantai ilta sujui ekaksi Dollyn kasvattajan Merjan luona kahvia siemaillen ja leivonnaisia napostellen ja myöhemmin hyvän ruuan ja leffojen merkeissä ja lauantai aamuna suuntana oli Turokin näytelmät.

Jännitin aika tavalla kuinka aikuisikään kasvanut ekakertalainen Isis oikein nämä matkustelut ja näyttelyt ottaisi. Leikkaamattomalla naaraalla kun kuitenkin on oma viettimaailmansa. Isis olikin hyvin varautunut pe-la illan ja yön. Eläinläkärin tarkastuksessa se oli kuiten uteliaan kiinnostunut ypäristöstään ja siinä vaiheessa kun sain sen häkkiinsä se lysähti arvovaltaisesti petiinsä nukuksimaan. Olin tyytyväinen!

Lauantaina nelosilla oli kaksi tuomaria ja kissoja ilmoitettu 51,silti arvostelut sujuivat sutjakkaasti. Meidän tuomari oli lauantaina Donatella Mastrangelo joka oli minulle uusi tuttavuus. Vaikutti arvostelevan kissat ihan perusteellisesti ja sanovan suoraan kissan heikoudet ja vahvuudet. Oli hienoa saada värinparaskisa aikaiseksi sillä mukana oli peräti 3 OLH n 25 kissaa ( Isis, Essi ja Alfred) näistä voiton vei oma kasvatti Essi joten ei voinut kuin hymyillä. Isis eteni aina TP:ksi asti joka on minusta huiman hieno asia ottaen huomioon että tämä oli tytön eka näyttely. Noottia tuli lähinnä turkin kovuudesta ja lyhkaisyydestä. Myös Essi löysi tiensä tuomarin parhaaksi vaikka vastassa olikin kaksi hienoa pentua. Kyllä kasvattajana oli hymy leveässä siinä vaiheessa! Me ollaan ylpeitä Essistä!!! Paneelissa sitten molemmat tippuivat pelistä pois mutta se ei menoa haitannut enää. Koko Lauantai päivä oli minusta huippuhieno ajatellen nelosten pitkäkarvojen osuutta sillä selkeästi niitä arvostettiin!!

Dollylla oli tuomarina Bette Lind sillä aivan aamutuimaan Dolly-tyttönen vaihtoi väriryhmää. Valitettavasti en ehtinyt nelosten arvostelujen takia niinkään Dollyn arvosteluja seuraamaan vaan Merja tytön kasvattajana ja omistajana hoiti tytön. Dolly eteni myöskin hienosti voittaen pentuluokkansa ja myös värinsä mutta TP-valinnoissa sitten tyttönen tipahti pois Norjalaisen metsäkissan alta. Paneelia seuratessa huomasin että tuo Norjalainen myös voitti kategoriansa paras nuori tittelin. Huonolle ei siis hävitty!!

Lauantaina päästiin aika aikasin lähtemään ja kissat olivat siitä tyytyväisiä! Isiskin oli jo tuossa vaiheessa rentoutunut huomattavasti ja Minnan kanssa lähdettiinkin sitten myöhäiselle päivälliselle pitseriaan ja hyvää oli! Iltasemmalla yritettiin katsoa vielä leffaa mutta siihen torkahdettiin sohvalle molemmat :D

Sunnuntaina paikalla oli vain Isis edustamassa OLH puolta. Onneksi sentää balineeseja oli jälleen kerran :) Tuomarina Issukalla oli Martti Peltonen jota suoraan sanoen hieman jännitin koska kokemus tuntuu siltä että tämä setä on ankara ja vahva mielipiteissään. Ekana pöydälle meni komea Jesse-bali ja vasta siten minä ja Isis. Heti kun laskin kissan pöydälle tuomari totesi että arvaa vaan kun tuo isokorvainen oli juuri tässä...Niii-in :D No ei se menoa haitannut, hyvät arvostelut Isis sai ja mielellään sertinkin kuulemma tuomari antoi. Korviin kommentoi tahtovansa lisää kokoa ja avoimuutta alas mutta sijainti kuulemma oli jo hyvä. Toinen kommentti tuli turkin kovuudesta mutta kuvio oli täydellinen ja myös sen pituus josta olen kyllä erimieltä samoin kuin lauantainen tuomari. Isis on kuitenkin vast ikään pentunsa saanut ja aloittanut jo juoksut sekä tietysti vuoden aika verottaa nyt turkkia joten henk.koht olen sitä mieltä että parannettavaa siinä on. Kutsu kävi TP-valintoihin ja siellä voiton vei hieno Siam- tyttö. Paneelissa oli 3 balineesia joista kaikki veivät voiton! MAHTAVAA ja ONNEA!

Dollyn tuomarina oli Minna Krogh ja tämä rouva pelotti. Ihan vain siksi että viime vuonna Pirokissa Krogh ankaralla kädellä kommentoi meidän Vernaa. Yllätys oli kova kun tyttö jälleen kerran tiputti vastustajansa ja oli EX1. Värissä voitto meni omalle veljelle joka vielä paneelissa otti ja meni potin kotiin niin eihän siinä voinut kuin leveästi virnuilla!!! Merjalla oli hieno päivä muutoinkin sunnuntaina koska 3 kasvattia oli paneelissa, yksi oli BIS ja kirsikkana kakun päälle napsahti kasvattajaluokka voitto!! Onnea Merja, on ilo esittää kasvattamiasi hienoja kissoja!!! Dolly kävi myös kokeilemassa Agilityä ja osallistui lopulta Minnan ohjauksessa geimeihin ja sijoittui hienosti neloseksi ja sai tsemppilahjankin! Minna uhkaili raahata sitä jatkossakin ageilemaan ja se passaa minulle..saapahan aktiivinen katti tekemistä :D

Aikaisessa vaiheessa päästiin kotimatkalle, seitsemän aikaan illalla Isis pääsi kotiinsa ja oli todella tyytyväinen siitä :) Itse olin siinä kahdeksan aikaan kotosalla ja voi ettäs itä väsytti. Tämä oli vuoden eka näytelmä meidän osilta ja se meni loistavasti! Seuraavaksi kuvia

Essi tuomarilla:

Dolly odottamassa lauantain arvostelua:

ja sunnuntaina Agilityssä:

Isis sunnuntaina tuomarinpöydällä:

ja lauantaina häkissä

4 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Onnea upeasta menestyksestä kaikille kissoille! Oli hieno seurata kun Isis oli paneelissa. Yritin sinuakin bongailla että olisin käynyt juttelemassa, mutta en hoksannut kuka Isiksen tukijoukosta olet :/ Isistä kävin kuitenkin katselemassa häkillä useampaan otteeseen, kaunis on Aslanin siskopuoli <3

Jalecat's- kissala kirjoitti...

:) No minä kyllä huomasin sinut :D vaikken mitään pukahtanutkaan.

Isis on hieno kissa ja olen äärettömän ylpeä tytöstä! En puhu nyt vain ulkoisesta olemuksesta vaan sen sielukkuudesta ja olemuksestä joka siitä huokuu. Kun Minna K. sitä minulle kasvatukseen aikoinaan tarjosi en voinut kieltäytyä..se on todella huippu sellainen sydämen kissa <3

Satu kirjoitti...

Isis ja Essi ovat aivan ihania :) Onnea vielä tätäkin kautta huikeasta menestyksestä!

Elina V. kirjoitti...

onnittelut myös meidän puolesta, erityisesti siitä agility-osiosta. Sinne vaan agiradalle jatkossakin :) Minäkään en tajunnut yhdistää kissoja ja ihmistä. Muuten olisi ollut mukava vaikka turistakin muutama sana. Joitakin näpsyjä löytyy teidän tytöistä lauantailta. Katsotaan onko yksikään julkaisukelpoinen.
Oli muuten tosi ihana seurata lauantain paneelia, jossa tosiaan oli poikkeuksellisen paljon pitkäkarvoja!!!