9.3.2010

Kevät saa ostosvimmaiseksi!

Minullahan on hoviompelija nimittäin tuo Taikan kasvattaja Minna jolla on yritys Loimaalla. Minna saa ajoittain minulta ei tekstiili tai käsityöihmiseltä varsin mielenkiintoisia puheluita joissa yritän kuvailla kovasti mitä milloinkin olisi tarpeen saada. Viimeisin ostos on jättipesä kissoille.

Tämä pesä on niin iso että siihen mahtuu meillä 2 coonia,yksi itämainen ja yksi pieni balineesi. Joukoon mahtuisi vielä kaksi muutakin mutta ne useinmiten tahtovat koko pesän itselleen.

Pienempi pesä on laitettu delttapuun pataan makuualustaksi ja se kuten kuvastikin näkyy turpoilee siitä muhkeudellaan mutta meidän kissat suorastaan rakastaa lämpöistä fleecepesäänsä!



Tein taas toissapäivänä uusien näyttelyverhojen tilauksen. Ne koekäytetään toivottavasti jo Turussa. Kangas on vaalea kukallinen

ja sen katto osa on samaa kangasta mutta pohjaksi siihen tulee limenvihreä! Toiveesta saan verhoihin vielä tarrakiinnityksen niin vaijereiden kanssa ei tarvitse pelleillä. Nämä verhot toteutetaan niin että ne käy euro ja tavalliseen näyttelyyn. Ihanaa helppoutta :D

Oikeastaan kaikki näyttelyverhomme ovat Minnan käsialaa tätä nykyä koska Minna toteuttaa ne yksilöllisesti asiaakkaan ruikutusten mukaan :)ja uskokaa pois minähän ruikutan. Minnassa on hyvä puoli siinäkin että palvelu on todella joustavaa ja monipuolista sekä asiakaspalvelu on taattua hyvää laatua! Tämä on sinällänsä onni koska olen itse todella tumpelo käsitöissä ja niukinnaukin pääsin peruskoulussakin käsitöistä läpi. Luulen että opettajani aikoinaan sääli minua kovasti :D

Onko täällä muita BFC:n asiakkaita?

3 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Jumbopesä! Tosi hieno idea, mahtuu koko poppoo. Minnalla on kyllä kivoja tuotteita, olen niitä joskus katsellut vaikkei ole itse koskaan tullut ostettua :)

Ansku kirjoitti...

Ihana!!

Tekisköhän se meidän prinsessalle kans jotain?

Jalecat's- kissala kirjoitti...

No eiköhän se tee tilauksesta ihan minne vain :D