13.10.2008

Eryn tunnelmia

Omia kissoja en Eryyn ilmoitellut ja viikonloppu näyttikin aika työntäyteiseltä. Toki mielessä oli saadut tiedot että B-pentueesta ja C-pentueesta paikalle eksyisi tapauksia joten lauantaina ennen töihin menoa sinne oli kampeuduttuva (ja soitettava töihin että tulenkin tunnin myöhässä). Lauantain menekki oli osittain aika surkeaa, selvisi ettei Cassius ollutkaan paikalla ja kaikenlisäksi b-pentueen sininen, sinisavu, what ever, ei saanut edes sertiänsä vaan haukut niskaan. Tilannetta tasoitti se että sen sisko suklaasavu sen sijaan sai paljon kehuja.Jokatapauksessa aika harmaa fiilis sinisen suhteen ja töiden sijaan kissa asiat pyöri mielessä. Toivottavasti se ei näkynyt työnlaadussa.

Sunnuntai alkoi myös aika harmaana vaikka olinkin vakuuttunut aamukahvin jälkeen että eiköhän se siitä. Ja kyllähän se siitä, sillä Katariina ystävällisesti ilmoitti suklaasavu Rimpulan olleen TP ja päässeen paneeliin.Eihän siinä muuta voinut kuin lähteä töistä hippusen ajoissa (työt kuitenkin tuli tehtyä) jotta ehtisi takuulla näkemään tämänkin ihmeen. Ensimäinen Jalecat's kissa paneelissa nimittäin!! Lauantain haavat eivät saaneet suolaa pintaansa siis :) BinguBongolainenkin pääsi takaisin ryteiköstä motarille ja toivottavasti jatkaa matkaansa nyt lasissa 140 lauantaisten 20 sijaan. Erityisesti paneelissa vaikka tappio sitten tulikin niin nannaa oli se että ensin äänet menivät tasan,tilannetta ratkomaan tuli tuomari joka lauantaina oli Bingun jättänyt sertittä ja antoi äänensä kauniille balille. Mutta tilanne ei siis paneelissa ollut alusta täysin 0-2!

Launataina käytiin keskusteluja siitäkin tuliko Bingun väri vaihdettua savusta siniseen oikealla tavalla ja tulihan se. Tyttö ei käynyt nimittäin värintarkastuksessa erikseen vaan Kristiina Rautio tytön nähdessään tuumasi sen olevan sininen ja lähti tomerasti sitä kiikuttamaan ympäriämpäri eri tuomareille ja kirjoitti ystävällisesti tytön siniseksi kontrausten kera. Eli piti ikään kuin kesken arvostelun värintarkastuksen. Bingulaisen rekkarikin ehti jo tulla omistajalle ennen Eryä. Eli asia kunnossa senkin suhteen.

Jos jotain olen näytelyistä oppinut niin se että aina joskus, silloin tällöin voi yllättyä ja ihan vaan joskus yllätykset voivat olla mielekkäitä! Sen lisäksi olen oppinut senkin että kovin moni tuomari saati kasvattajakaan ei tiedä savuväristä paljoltikkaan mitään tai sitten se sekoitetaan hopeaan. Mutta ei se mitään rapatessa roiskuu ja näyttelyt jatkuu!!

Onnea murut sinne Helsinkiin vielä kerran!!!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja tämä täällä leijuu edelleen! :D :D

Anonyymi kirjoitti...

Hirmuisesti onnea Bingun tp:stä!!! Ja minusta voittoa ja hehkutusta lisää vielä enemmän se että sillä oli vastassa EP, CH Quan Twister DSM joka on aivan mielettömän kaunis kissa!!! Hurjasti onnea vielä kerran!

Anonyymi kirjoitti...

Maarit :D, vaikka Leena Bingusta hurjasti kertookin, niin pakko korjata, että siis Rimpula kuitenkin sen tp:n sai. Bingulla oli niitä ala- ja ylämäkiä muuten vaan. Helpostihan tuosta menee sekaisin! :D :D