6.9.2013

Pienet Pähkinät

Pähkinälapset ovat jo 9 viikkoisia riivinrautoja, ne saavat hetkessä koko alakerran hyrskynmyrskyn ja sitten kieriytyvät kasalle nukkumaan niin viattamon oloisesti. Ulkotarha on niiden uusin valloitus ja kaikkihan sen arvaa että ulkomaailman äänet ja tuoksut ovat pienten mieleen. Vein osaa myös ruohikkoa ihmettelemään, tuossa tarhassa kun ei hengissä kunnolla pysy edes rikkaruoho. Edelleen varattavissa P-pennuista on Poomi sijoitukseen, Ruusu,Penu ja Helmi lemmikiksi/ näyttelyyn. Pentukysely rintamalla on ollut hiljaista alun "tulvan" jälkeen (siis ennenkuin pentuja edes maailmassa oli) joten jos suklaa on se väri ja kuvio on täplikäs niin tässä on :) Toki P-epeleistä on sanottava että sohva tyynyiksi nämä viikarit eivät sovi mutta jos sohvatyynyn saa leluksi niin sitten ollaan oikeilla jäljillä,sen verta vilkasta ja puheliasta sorttia ovat että kissakamu tai kaksi olisi ISO plussa ja tulevan omistajan huumorintajun täytyy olla kohdillaan.
Ensin esitellään Pearl eli Helmuliini, suklaa likka.

Sitten houkon älykköä Penua, viisaus oikein loistaa sen silmistä

Ruusu on hyvin toimelias tyttö, se on kokeillut verhot ja kirjahyllyt. Se myös kokeilee antaako vieras tulla housun lahjetta pitkin syliin. Ruusulla on suloinen tapa tapittaa silmillään suoraan sydämeen

Poomi joka hyppii metrin hyppyjä tarkkaakin tarkemmin etsii siis sijoitukotia...Tältä miehen alulta toivoisin pentueen tai kaksi ja kodilta näyttelykiinnostusta. Kotia ei tarvitse kusta kumoon sillä tytöt pojalle on jo katsottu.

Kun Poomi kengurua leikki..

Ei kommentteja: