Kasvatusta omalla persoonalla.
Taas kerran on syytä palata vakavampiin aiheisiin ja tutkia hetki oman kasvatuksen tarkoitusta. Mitä minä lähdin hakemaan ja mitä kuvittelin tuottavani. Astuin siis OLH kuvioihin vasta vuonna 2006. Nämä kuluneet vuodet ovat avanneet silmäni näkemään monia asioita.
Puhutaan avoimuudesta ja puhutaan terveydestä, puhutaan geenipoolin laajentamisesta. Kauniita puheita.
Pettymykseksi huomaan että vaikka tarjolla tasaisesti olisi kollia, käytetään yhtä tai kahta. Nämä yksi tai kaksi astuvat suuren joukon naaraita. Niistä menee paljon jatkokasvatukseen ja kun jälkeläisten on tarkoitus jatkaa sukua ihmetellään mistä saadaan sopiva kolli.Tai yhtälailla mistä löytää erilinjainen naaras. Uudet kasvattajat jätetään yksin. Lähestulkoon tuhotaan heidän alkava ura kasvattajana sillä että tuotetaan suuri määrä jälkeläisiä ja myydään kasvatukseen välittämättä jatkosta. Kuinka paljon uudet kasvattajat saavat apua ja tukea kasvatukseensa ja kuinka paljon heille kerrotaan siitä mitä heidän linjaiset kissat muualla kissaloissa tekevät? Onko alkuperäisellä kasvattajalla velvollisuutta kertoa että ostamasi pennun emo/isä tai käyttämäsi kolli tulee tekemään paljon pentuja myös muihin kissaloihin? Kiinnostaako tämä edes ostajaa?Onko velvollisuutta myös ongelman tullessa seistä tekemiensä valintojen takana? Pitävätkö kasvattajat yhtään yhteyttä kasvattiensa kotiin edes niihin joihin kasvatukseen myyvät? Ymmärretäänkö että se useamman naaraan astunut kolli vanhetessaan voi osoittaa ei toivottuja asioita linjastaan ja kun se samainen kolli sitten esiintyy monen kissan taulussa voi sillä olla tuhoisiakin seurauksia. Puhun nyt kollista koska kollia on helpompi "levittää".
Mikä on se bonus myydä kasvatukseen? Aamujen alusta minullekkin on sadellut kyseyitä kasvatukseen myytävistä pennuista, niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta. Olen myynyt vasta kokiessani tason olevan oikeassa suhteessa pyydettyyn asiaan. Lopputulemma näkyy , eipä ole kasvatukseen myyty. Ja jos myyn, tulena mukana minä. En koskaan myisi mitään jonka takana en 100% seisoisi ja ihmiselle, eritoten aloittevalle, jonka kanssa en voisi jatkoa katsoa. Koska mistä se uusi ihminen taitonsa ammentaa muualta? Toki lukemalla nettiä ja juttelemalla toisten kasvattajien kanssa ja istumalla kursseilla. Silti olen vahvasti sitä mieltä että ilman menttoria ei pitkälle pötkitä.
Kasvatusvuodet eivät kasvattajasta kerro vielä mitään, eivätkä pentue määrät. Ei se kuinka monta kissaa kasvattajan kodissa tai nimissä on. Kasvatukseen myyty määrä ei nosta jalustalle, tee kenestäkään vuoden kasvattajaa tai käytetyistä linjoista toisiin nähden ylivoimaisia. Bis voitto tai kaksi näyttelyssä ei kerro kasvattajasta mitään, eikä käytetystä linjasta. Pakka voi hajota käsiin, ajatellaanko tätä ollenkaan?
Ja ei, tämä ei ole katkeraa puhetta Miss Nobodylta. Tämä on avointa mietintää rodun tilanteesta. Pelureista ja pelaajista. Kasvattamisesta ja sen lähtökohdista. Muiden visioista suhteessa omaan visiooni. En puhu edes Jalecats kissalan nimen toisen osapuolen suulla vaan ihan omallani. Voi olla että Jari näkee asiat toisella tavalla, ehkä valoisammin.
Mietin sitä että kuinka paljon tässä nyt oikeastaan sitten ajatellaan tätä meidän rotua ja missä vaiheessa se muuttuu vaan pentujen tekemiseen. Suolletaan kasvatukseen kasapäin kissoja ja jätetään uudet kasvattajat yksin ihmettelemään.Hamstrataan omaan kasvatukseen kaikki saatavilla oleva ja mitä sitten? Kissat ovat 1-2v ja siitosduuninsa tehneet. 3 vuotiaana ne sairastuvat johonkin ja tajutaan että voi voi ongelma on levinnyt jo vaikka kuinka pitkälle....No eihän kaikki ole näin mustavalkoista oikeasti ja kaikki voi mennä ihan hyvinkin mutta silti tämä pistää miettimään.
Oma visioni on ollut se että suosin vanhaa ja yhdistän uutta. En niinkään voi sanoa että olisin hakenut uutta vaan tauluissani näkyy monia vanhoille kasvattajille tuttuja kissoja niin ulkomaantuonneissani kuin omissa pentueissanikin. Nämä linjat eivät kuitenkaan ole matadorkäytössä. Tilanne myös tulee niin pysymään. Ehkä tämä on vastareaktio sille mitä näen. En voi myöskään sanoa että visioni on ainoa oikea tapa toimia, tuskin onkaan. Eikä sen tarvitsekkaan olla. Koen vaan voimakkaasti että tekemällä jo nähtyjä tilanteita uudestaan ja uudestaan teemme enemmän hallaa kuin hyvää rodullemme. Olen myös hyvin kiitollinen yhteistyökumppaneilleni siitä että he ovat kanssani tehneet päinvastaistakin työtä jonka maali on vielä ehkä tuntematon (se näkyy vasta vuosien päästä). En hae voittajakissaa kasvatuksellani eivätkä kaikki pentueeni ole näyttelytasoisiakaan, katsomalla sukutaulua voi nähdä miten kasvatustani vedän eteenpäin. Niistä on hyvä alkaa työstämään eteenpäin.
Terveystutkimusten myötä avautuu rodullemme uusia haasteita. Olen niin ikään tehnyt päätöksen antaa kollejani vain testatuille naaraille. Testitulos sinänsä ei ole asian ydin vaan se testaaminen. Kasvatukseen edelleen myyn vain kun koen tason vastaavan vaadetta, siihen voi mennä vuosia. Mutta minulla ei ole kiire...
Asiallinen sana on jälleen vapaa..tiputtakaa vaikka maanpinnalle jos siltä tuntuu ;o)
20 kommenttia:
Allekirjoitan täysin kirjoituksesi.
On muuten haastavaa koettaa löytää se vähemmän käytetty tai ensikertalainen kolli naaraalleen :/
On. Mutta on liian helppoa käyttää sitä samaa kuin kaikki muutkin.Ja saavuttaa mitä? Sellaista linjaa ei olekkaan mitä kukaan ei olisi jo käyttänyt mutta on kuitenkin paljon jota voitaisiin tehdä kun pysähdyttäisiin miettimään.
Aika monessa asiassa samaa mieltä. En kannata kumpaakaan ääripäätä, en siis siitosmatadorien käyttöä, mutta en myöskään mustasukkaista "omien" linjojen varjelua hulluuteen asti. Kasvatuksesta kun ei pitemmän päälle tule yhtään mitään ilman yhteistyötä toisten kasvattajien kanssa.
Osa tekstistä toki osuu ja uppoaa itsellenikin, olen minäkin joskus hätäpäissäni mennyt siitä missä aita matalin. Kuitenkin toivon, että jos joku viitsii seurata kasvatustyötäni vähän pitemmällä ajalla, niin näkee siinä jonkin ajatuksenkin taustalla... Se ajatus on siis pohjautuen pariin kantanaaraaseen (Ninni ja Maija) parantaa pikku hiljaa erityisesti luonnetta ja toivottavasti sivussa vähän tyyppiäkin - ja siinä sivussa
yrittää tuoda pitkäkarvakasvatukseen uusia linjoja lyhytkarvapuolelta. Joskus on onnistunut paremmin, joskus huonommin, mutta viimeaikaisten kasvattieni luonteesta olen kyllä ylpeä!
Ei olisi kumpaakaan ääripäätä jos jokainen ottaisi asian vakavammin ja miettisi oman kollin tai naaraan jälkeläisen määrän jättöä kasvatukseen. Minusta toistuvasti tilanteen tekeminen sellaiseksi että tie on tukossa on väärin.
Tuntuu että uusia kasvattajia pidetään syöttöporsaana jonka tie nousee vastaan tyyliin ekan tokan pentueen jälkeen. Ehkä se on tarkoituskin.
Ehkä enemmän se että toistuvasti joudutaan toisen kovalla työllä pelastamaan jonkun kolmannen osapuolen työtä on minusta surullista ja tulossa varsinaiseksi haasteeksi. Nytkin listoilla oli kolleja, niitä ei käytetty tasapuolisesti ja niiden joidenka kollit eivät millään kelvanneet ovat nyt avainasemassa jatkossa ellei jostain tuoda kovaa kyytiä uutta. Mä olen ennemmin antamatta kuin annan kissaani kasvatukseen vain hätävarana, pelastajana. Koska muutoin en itsekkään arvostaisi omaa työtäni ollenkaan.
Tuntuu myös ettei paljoa piitata siitä mitä myydään kasvatukseen, kunhan vaan joku kysyy niin kasvatukseen myydään. Kasvattamisen aloitus on siis helppoa, se kuinka moni tajuattaan parin pentueen jälkeen mitä se on jatkaa on kysymys toinen, eritoten kun on jäänyt tyhjän päälle.
Voi itku, kirjoitin pitkän viestin jonka blogger hävitti!! Nyt ei ehdi enää toista, mutta jos sen materiaalin toistan mikä ei ylemmässä keskustelussa vielä tullut muilta esille niin minusta kannattaisi myydä kasvatukseen mtös sitä huonompaa materiaalia. Sillä voi olla sitä katoamisvaarassa olevaa geenimateriaalia mitä sen veljellä tai siskolla ei olisi. Vaikka näin ne "omat linjat" leviäisivät laajemmalle niin geenipoolin määrä kasvaisi, käytettäisiin mielummin pentueesta 3-4 pentua 1-2 kertaa kuin 1-2 pentua 3-4 kertaa. Joka ikinen astutus todellisuudessa pienentää geenipoolia ja hävittää geenimateriaalia ellei kyseessä ole aidosti populaation ulkopuolelta tuleva yksilö, ja sellaisen löytämiseksi täytyy kyllä mennä todella kauas jos se on edes mahdollista.
Toinen asia mistä yritin sanoa on juuri nuo siitosmatadorit - mietin viikonloppuna, kun kasvattajakurssien materiaaleissa lukusuhde on ilmaistu esim. 400 rekisteröintiä vuodessa - 60 jälkeläistä. Siinä kuitenkin sukupolvien väliksi on laskettu 3v, mikä ei minusta itämaisilla pidä paikkaansa. Eikö meidän tulisi siis ajatella siitosmatadorien rajaa paljon tiukemmin, esim. 1-2v sukupolvivälillä se on 20-40 yksilöä?
Kolmas asia on se, että sellaisen vienon pyynnön esittäisin että kasvattajien keskuudessa olisi enemmän avoimuutta ja luottamusta ja tieto ja neuvot liikkuisivat. Ei 50 vuoden päästä (tai jopa 10-20) ole enää mitään väliä kenenkään omilla linjoilla saatika näyttelytuloksilla vaan vain ja ainoastaan sillä mitä jokaisen kasvatustyö on jättänyt/vaikuttanut rotuun. Yhteinen tavoitehan kaikilla kasvattajilla siis on.
Voi, tuo sinun esittämä ikivihreä versio on se ideaalitilanne.
Nyt kuitenkin esim OLH d24 kolli on astunut 2 naarasta (tulee 9 jälkeläistä). Kummatkin kasvattajat jättivät sekä uroksen että naaraan jatkoon. Ekasta pentueesta kolli jatkoi sukuansa (4 joista suunnitellaan jatkoon ainakin yhtä naarasta), naaras sai vastikään pentueen (jatkoon jättö suunnitelmat vireillä). Toisesta pentueesta naaras jatkaa sukua kesällä ja kolli alkaa astumaan samoihin aikoihin. Leikitään ajatuksella että ekan naaraan pentueista ainakin 2 jää jatkoon, todellisuudessa ehkä enemmänkin. Jos sen toisen naaraan omistaja päättäisikin antaa kollinsa astua vaikkapa viisikin eri naarasta sen ekan naaran omistajan väylä toimia kapenee sukutaulullisesti huomattavasti. Kun sitten jälkeläisen jälkeläisille etsitään sulhoa/morsianta niin tullaan tulokseen että materiaali on vähissä koska välttämättä ei haluta tehdä vahvaa linjausta juuri tähän OLH d 24 kolliin vaikkapa juuri PRA:n takia. Pelkästään tämän tilanteen lisäksi on syytä vielä miettiä kuinka paljon nämä ap naaraat ovat jo jättäneet jatkoon kissoja. Toisen naaraan emo on vast ikään sterilisoitu, silä on kuitenkin kasvatukseen jäänyt useampi ja toinen on edelleen käytössä samoin kuin sen naaraan siskonkin jälkeläiset jatkavat sukuansa. Eli toisin sanoen geenipooli on juuri niin laajassa käytössä kuin on tarvekkin.
Ei ole kovin hienoa kasvatusta kasvattaa siskopuolilla tai velipuolilla vaikka ne kuinka kantaisivat eri geenistöä, taulu olisi rumaa katsottavaa ja näyttö kapeaa. Jos kasvattajia on 12 ja niistä 7 käyttää samaa linjaa sekä tarjoaa samansukuista näkyy pattitilanne. Siinä ons itten sormisuussa yksi sun toinen.
Henkilökohtaisesti en voisi myydä ulkomaille lemmikkitasoista kasvatukseen vaikka se kuinka ideaalisesti olisi järkevää. Ulkomailta halutaan yleensä näyttely/siitostasoista. Johan siinä maine menisi. Vastaavasti sama suomessa. Kuvittele tilanne jossa sinulta kysyttäisiin kasvatukseen kissaa ja sanoisit joo, minulla on tämä lemmikkitasoinen jolla on pystyt korvat, möykky profiilissa ja knikki hännässä (selitys; jäi oven väliin) :D Mutta se on varmaan BIS-tasoinen kuitenkin.
Avoimuus, mikä avoimuus? Mitähän Luolaleijona odottaa? Ikään kuin johonkin olisi pillotettuna jonkinsorttinen aarrearkku tietoineen, minusta tuntuu ettei sellaista ole :) Kasvu kasvattajaksi tulee ajan kanssa, tässä näet minun kasvua.
Mielestäni on hyvä että keskustelua kasvatuksesta ja sen takana olevista ideologioista käydään. Vaikka eivät nämä ajatukset tietenkään aina osu yksiin kaikkien kanssa. Voihan jokainen sitten tosiaan miettiä kenen kanssa haluaa sitä yhteistyötä tehdä ja millaisia asioita yhteistyöltä edellyttää.
Mietin luolaleijonan kommenttia avoimuudesta. Eri ihmiset toki jakavat eri asioita julkisesti, mutta tiettyjen terveysasioiden jakaminen olisi varmasti kullanarvoista ainakin uusille kasvattajille. Osa näitä tietoja jakaakin, kaikki eivät. Enkä nyt viittaa pelkästään PRAhan.
Itse pelkkänä harrastajana ja rodusta (ja sen terveydestä) kiinnostuneena olen kummastellut esimerkiksi kotisivuilta katoavia pentueita. Vaikka ymmärrän että välillä kipeiden asioiden jakaminen on hankalaa, ei tietoa rodun terveydestä ja jalostuskäytön tilasta saada, jos vaikeista asioista vaietaan.
Ja mitä tulee pentujen luonteeseen, olen hieman ihmeissäni myös siitä miten vähän osa kasvattajista kertoo luonteesta. Tai ehkä kasvattajat sitten kuvaavat luonnetta tarkemmin pennunostajille, eivätkä muille kotisivuja ja blogeja selaaville.
Ehkä avoimuudessa on se että sitä tietoa käytetään väärin. Jos pentue kuolee vedetään äkkijyrkät mielipiteet kasvattajista ja linjoista. Leimaudutaan. On melkoisen turhaa räpiköidä vastaan. Nimim kokemusta on. Toisaalta taas miksi kaikki asiat tuliskaan ruotia julkisesti ja mitä se hyödyttää. Täytyy luoda suhteita ja ystävystyä, sillä tavoin pysyy kärryillä hyvin jos niin haluaa. Varsinaista salailua en näe ympärilläni, eri tapoja vaan toimia eli juuri se bloggaatko vaiko et, päivitätkö statustasi tai kotisivuasi usein vai et. Mitä esimerkiksi te tekisitte minun kissan terveystiedoilla? mitä minä tekisin vaikkapa Yrttitarhan kissojen terveystiedoilla? Eikö se ole pelkästäänoman uteliaisuuden tyytdyttämistä henkilöittää/kissaloittaa asioita?
Monille tulee vielä virheajatus että tunnetaan kun luetaan jonkun blogia jossa vuodatetaan kaikki asiat. FB:ssä haetaan kaveriksi jokaikinen lemmikkiharrastajakin.
Onko luonteessa yleisemmin sitten näkymässä jotain ongelmaa? Omissa kissoisani ei ainakaan, onko viitteitä muuhun? Oma lähtökohtani on se että harvoin tulee puhuttua niistä "itsestäänselvistä" asioista kuten luonne juuri minulle on.
Tosiaan Bajava työstää terveyskantaa jolloin paine avoimuudesta häviää koska kissansa saa sinne piilossakin laitettua. Tämä toivottavasti tulee aikanaan meille tarjoamaan materiaalia jolla voimme jatkotyöstää kasvatustamme ilman leimaantumista tai henkilöitymistä, todella rodun parasta ajatellen. Toisin kuin nyt.
Sepä se, kun noita koettaa miettiä ja pyöritellä päässään ja joka suunnassa on se "mutta". Koetin vain tuoda tuon toisenkin puolen esille ei suinkaan parempana versiona, mutta lisäyksenä koska tässä oli niin laajalla skaalalla asiasta keskusteltu ajatuksella että jos tuon muistaisi vielä niiden muiden asioiden lisäksi. Siitosmatadorin veljellä on kuitenkin eri geenit (ja piilossa voi olla jotain myöhemmin arvokasta) kuin siitosmatadorilla tai sen pojalla, vaikka paras vaihtoehto tietenkin on käyttää kokonaan toista linjaa. Eli jos teoreettisena vaihtoehtona olisi vain käyttää sitä siitosmatadoria jostain sukutaulullisesti perustellusta syystä voisikin ehkä käyttää sen "pystykorvaista veljeä" jne. Näen kuitenkin sen sisaruksen geenit tuleville sukupolville arvokkaampana kuin täyssisarus BIS-kissan geenit jotka jo ovat vaikkapa 4:llä pentueella.
En kuvittele tuovani keskusteluun mitään uutta mitä jokainen ei olisi aikanaan tahollaan ajatellut mutta kai noita saa pyöritellä uudestaan ;) Avoimuudella kaipaisin varmaankin ideaalitilanteessa jotain pawpedsin tyylistä rekisteriä josta näkisi suoraan terveystulokset ja kuolinsyyt, pentuetulokset jne - se olisi jo aikamoinen "aarrearkku". Sellaista tuskin on tulossa, joten avoimuudella toivon lähinnä avointa ilmapiiriä. Tiedon liikkumisella sitä että jaksetaan keskustella.
Niin niin mutta realistisuus putoaa pelistä pois kun tajuaa kuinka paljon ostetaan kasvatukseen esim yhdestä pentueesta vaikka kuinka olisi sisarruksia hyvä käyttää kasvatukseen. Muutenhan sitä olis joka paikka kissaa täysi mutta ei mitään mille käyttää. Kuinka helppoa on sijoituskoteja saada.
Kyllä ymmärrän pointin oikein hyvin mutta todellisessa maailmassa se on toiveunta.
Mitä tekisit tuolla kuvailemallasi aarrearkulla ja voitko puhtain sydämin sanoa ettei se vaikuttaisi kasvatukseesi millään tavoin niin että karttaisit linjaa jossa ongelmaa esiintyy? Minkä ongelman rajaisit kestettäväksi ja minkä ongelman vetäisit tiukalla viivalla pois?
Se, että yhtä kissaa kollia tai naarasta, käytetään liikaa kasvatukseen, varmasti johtuu paljolti siitäkin, että se nyt vaan on käytettävissä - kasvattajalla itsellään kotona, kollihuoneessa kenties... sehän on lähinnä sitten sitä pentueiden teettämistä, ei kasvattamista. Halutaan lisää upeita hienoja jälkeläisiä, jotka myyvät niin hyvin :/
Olen itse huomannut, että on melkein pakko "varmistella" itsellä käytössä (en sano omien, koska eiväthän ne omia ole) olevien linjojen jatkuminen tekemällä suunnitelman varasuunnitelmia ja kenties "ylimääräinen" pentuekin, jotta voi turvallisin mielin leikkuuttaa esim tuontikissan. Silti en halua varmistaa linjojen jatkumista sillä, että jakelisin pentuja kasvatukseen kenelle tahansa (ikään kuin olisi niin paljoa kysyttykään) vaan kasvatusideologian täytyy vastata omia ajatuksia. Vähän käytetyissä linjoissa etenkin on mielestäni tärkeää, että sisaruksia käytetään tasaisesti.
Tuo oli hyvin sanottu:
"Monille tulee vielä virheajatus että tunnetaan kun luetaan jonkun blogia jossa vuodatetaan kaikki asiat. FB:ssä haetaan kaveriksi jokaikinen lemmikkiharrastajakin." Hah hah :D Mehän ei Leena taideta olla edes fb-kavereita ;D Kun ei ole tapana laitella juurikaan kaveripyyntöjä... pitäiskö ryhtyä XD
Ohops tuolla olikin tullut yksi viesti vielä väliin ennen vastaustani.
Mitäkö tekisin niillä terveystiedoilla? Varmaankin ensin katsoisin omien kissojeni taustat, onhan se kiva tietää kastraattilemmikinkin sukuhistoria. Osaisi varautua jos jossain vaikka putkahtaisi, että "kaikki tämän linjan kissat ovat kuolleet munuaisvikaan" tms. Minulla on kyllä jokaisesta kissastani plus ei omassa omistuksessa olevasta sijoituskissasta se terveystieto mikä kasvattajalla on esi-isistä, mutta eihän kasvattajallakaan voi kaikkea tietoa joka suunnasta olla. Onneksi on kehitteillä tuo Bajavan terveyskanta, toivottavasti se on niin hyvä työkalu kuin siitä kuulostaa tulevan :)
Tietenkään en voisi 'puhtain sydämin sanoa' etteivät terveystiedot vaikuttaisi päätöksiini jos olisin kasvattaja. Toisaalta otsikkokin kuului "kasvatusta ulkonäöllä, linjalla ja terveydellä" - tällä hetkellä kissasta näkee sen ulkonäön ja linjat, mutta terveydestä saa tietoja vain siihen asti kun niitä pystyy kyselemään, mikä voi katketa aika piankin esim. ulkomaantuontien kohdalla enkä usko että jokainen kasvattaja nyt minulle jaksaisi selitellä kaikki tiedossa olevat terveysseikat jos lähtisin vaikka jommankumman kastraattimme esi-isien terveydestä kyselemään varsinkaan lemmikinomistajan asemassa. Kasvattajana taas kyse lienee aina kokonaisvaltaisesta punninnasta eri seikkojen välillä - täysin tervettä kissaa täysin terveestä suvusta ei ole olemassa, eihän ole ihmistäkään - mutta olisihan sekin taas lisätietoa ettei yhdistäisi kovin helposti esim. kahta kissaa joilla on juuri sitä samaa ongelmaa taustalla jne.
Tuo fb-juttu ei varmaan liittynyt minuun.. toivottavasti ei jäänyt nyt vielä jotain vastaamatta. Pahoittelen jos sekaannun keskusteluun epärealistisilla ikivihreillä toiveunilla. Ei-kasvattaja ei voi kuitenkaan kovin kokemuspohjalta keskustella ja hiljaa olemalla taas ei opi mitään.
Luolaleijona, taisit ottaa itseesi aivan turhaa. Yritin vaan jatkojalostaa ajatustasi joka on kauhean kiva mutta kovin kaukana. Ei ole tarkoitus hyökätä ketään vastaan tai asetella paikoilleen uutta ja vanhaa tekijää. Ei minua kiinnosta onko keskustelussa mukana lemmikin omistaja vai kasvattaja ja se kuinka monta kasvatusvuotta takana on vaan se mikä on sanottavana.
Tuo kaikki kuvailemasi asiahan tulisi selvittää kahden kesken silloin kun pentuetta suunnittelee. Tarkoitatko että turhilta kyselyiltä voisi välttyä jos kaikki olisi listattuna vaikkapa kotisivuille tai sinne pawpedsiin. Minusta se voisi liiaksi lisää eristää kasvattajia toisistaan, se saattaisi antaa liiaksi valtaa siihen että tehtäisiin tilastollisia kissoja. Ja myös sen että asioita todella alettaisiin salailla.
Tämän saaminen maailmanlaajuiseksi on täysin absurdi ajatus.Eli edelleen ne ulkomaantuonnit ja niiden perimä jäisi epäselväksi, ei ehkä yhden sairauden osilta mutta suuremassa kuvassa (just se luonne esivanhemmilla,ulkonäkö, olemus yms)
Tästä keskustelu ei ole turha eikä osoitettu kellekkään yksinomaa eikä sitä sellaiseksi pidä tehdä. Ja viittaus FB:hen ei koskenut sinua tai ketään ketä keskusteluun on osallistunut tai ollut osallistumatta vaan yleismaallisesti internetin kummallisuutta katsoneena ja myös kuulleena kuinka minäkin tunnun jo vanhalta ystävältä blogini ja FB:ni kautta :)
Pitää vielä lisätä (sen kummemmin jaksamatta ottaa kantaa kaikkiin keskustelun syvällisiin ajatuksiin), että minun mielestäni kotisivuilla näkyvät terveystulokset on tarkoitettu ensisijaisesti lemmikinostajia varten. Ja itse olen yrittänyt jokaiselle lemmikinostajalle sukutaulusta näyttämällä selostaa tiedossani olevat esivanhempien sairaudet. Vain huomatakseni joka kerta miten vähän siitä sukutaulusta tietääkään..
Luolaleijonan kommentit ovat erinomaisia *peuk*
Nämä vastaukset pomppivat ihan omituisesti ainakin minulla :D
Sama on täällä että minunkin tiedot sivuillani ovat enemmän pennun ostajalle kuin muille kasvattajille. Jokainen joka minulta pennun ottaa tietää palopuheeni.
Samalla tavalla kuin Saila itse teen suunnitelman lisäksi useamman varasuunnitelman. Annan ulos jos kysytään mutta samaa ideologiaa käyttäen.
Fiktiivisesti nyt ajatellen jos tuon kollin ulkomailta. Annan sitä 7-10 kertaa saman vuoden aikana eri naaraille ja eri kasvattajille (samanlinjaisillekkin kissoille)niin miltä näyttää vuoden päästä tarjonta ? Tämä on se pääkysymys ja mieltäni askarruttava asia.Puhutaan OLH puolesta siis jossa kanta on pieni ja moni kasvattaja tehokkaasti käyttää geenipoolia (käyttämällä sisarruksia). Minusta tehdään pullonkaula ja aiheutetaan pattitilanne. Miksi niin tehdään? Mitä sillä saavutetaan? Ja miten jatko? Miksi ei käytettäisi tarjontaa monipuolisesti jo heti alusta? Ja ei, yhdenkään lukijan ei tarvitse nyt ajatella että tämä koskee minua.
Joo, minä en ainakaan pysynyt perässä mikä vastaus on ollut mihinkin kommenttiin tarkoitettu XD
Kun en pitkäkarvapuolta tunne, niin en pysty kommentoimaan tuota, mutta sama ongelmahan se on lyhytkarvapuolellakin vaikka populaatiota vähän enemmän onkin. Itse pidän ehdottomana maksimina kissalle neljää pentuetta, oli se kolli tai naaras, jos vaan jälkeläisiä on tasaisesti lähtenyt kasvatukseen. Ehkä jos voisi vuosissa pitää reilua eroa edellisiin pentueisiin, niin useampikin voisi olla vielä järkevän rajoissa... Vielä enemmän hyötyä kuitenkin olisi jos niiden harvemmankin pentueen välillä voisi pitää reilut välit -> näkisi mitä jälkeläisistä tulee, ilmeneekö sairauksia jne. Tämänhän kaikki tietävät.
Nuo ovat hyviä kysymyksiä, joita esitit, mutta niihin lienee vaikea löytää vastauksia...
Tottakai ensisijaisesti terveystiedot koskevat pennunostajia. Itse olen niistä kiinnostunut lähinnä rodun yleisen terveystilanteen kannalta.
Sen verran ne mielestäni koskevat kuitenkin myös muita kasvattajia, että jos kasvattajan X C-pentueen pennuilla todetaan aikuisiällä esimerkiksi harvinaisen paljon sairautta Y ja kasvattaja on käyttänyt omalla naaraallaan samaa urosta, kuin C-pentueessa on käytetty voi kasvattaja pohtia onko pennuilla suurentunut sairausriski. Samalla idealla siis kuin luolaleijona kuvasi että lemmikkikissanomistajalle voi olla hyödyllistä tietää oman kissan taustoista esimerkiksi tautiepäilyn kohdalla.
Koska en ole kasvattaja en täysin tiedä paljonko tätä keskustelunvaihtoa esille tulleista sairauksista käydään kasvattajien kesken. Toivottavasti tarpeeksi :) Ja Bajavan terveystilasto on tosiaan myös minun mielestäni hieno juttu. Se on tosiaan informatiivinen tietoisku rodun terveystilasta ilman kenenkään leimautumista.
En usko että pentujen luonteessa mitään suurta ongelmaa onkaan (toivottavasti jokainen valitsee jalostusnaaraansa niin että voi olla ylpeä niiden luonteesta). Pennut ovat kuitenkin keskenään erilaisia. Ei se tee niistä huonompia tai parempia. Ehkä vaan eri perheiden jäseniksi sopivia.
No kissalla lemmikkinä ei ole paljoa vaatimuksia käytöksestä. Toki rotumme on sellainen josta lähtökohtaisesti oletetaan vaikka mitä. Osa kasvattajistakin buffaa pentunsa tietyllä tyylillä. Se mitä ostaja odottaa saavansa on oman huomioni mukaan "herran hallussa". Kuka siis minkäkin esimerkiksi ujoudeksi ottaa ja kuka määrittelee edelleen sen mikä on paljon puhumista ja mikä vähän...se on siis ihan tapauskohatista. Yksi ottaa itämaisen ja rakastuu palavasti, toinen kauhistuu ja tuskastuu, ottaa ehkä toisen ja sitten meno kotona tasoittuu. Kolmas pistää kiertoon.
Pentu voi olla kasvattajalla todella erillainen kuin uudessa kodissa johtuen monesta seikasta joka muutossa muuttuu. On aikalailla uuden kodin tehtävä tehdä muutto hyväksi ja vahvistaa pennun käsitystä itsestään ja suhtautumisestaan ympäristöön. On siis erityisen vaikeaa päätellä pentueesta kotona jonkun sopivan johonkin ja toisen toiseen. Silloin voidaan vahvistaa pennussa itsessään myöskin näkymään luonteen puutteita.
Toki tilanne on eri silloin jos lähtökohtaisesti laitetaan yhteen kissoja jotka ovat sairaalloisen arkoja tai ahdistuneita, katastrofaalisesksi tilanne muuttuu jos pentuetta ei vielä sosiaalisteta kasvattajan toimesta. Lähtökohtaisesti kuitenkin haluaisin ajatella että kasvatuksessa olevat kissat ovat tasapainoisia kissamaisia kissoja jonka takia en käytä itse kierrätettyjä kissoja tai kodinvaihtajia tms kasvatuksessani.
Meillä ei esimerkiksi ole ollut ongelmia koiraperheiden kanssa vaikka meillä ei ole koiria. Lapsettomatkaan eivät ole valittaneet että lapset olisivat niitä liikaa riepotelleet. Pentueen hiljaisin onkin ollut äänekkäin. Rauhallisin todella villi. Kukaan ei ole soittanut tai tahtonut palauttaa pentua koska se ei ole ollut sitä mitä on haluttu ja jos niinkin käy joskus niin syy ei liene pennussa vaan ihmisissä pikemminkin..
Puuttumatta geeneihin ja jalostuspolitiikkaan ,tietämättömänä, haluaisin tuoda keskusteluun sen näkökannan mikä on kasvattajan vastuu tekemistään päätöksistä ? Vastaus on yksinkertaisesti: vastuu. Sen Leena on ottanut ja hoitanut esimerkillisesti meidän tapauksessa.
T: Jalecat`s Aylan sijoituskoti ja C-pentueen maailmaan saattaja
Merita, en usko että Elina V tarkoitti kirjaimellisesti minun C-pentuetta tässä vaan heitteli esimerkin omaisesti kirjaimia. ´Se nyt vaan sattui osumaan kohdalle aakosistaan. Jalmarihan ei koskaan muualle pentueita tehnyt ja jäihän se pentue mustanmussukan viimeiseksi eikä yksikään sen jälkeläisistä harmi kyllä jatkanut linjaansa. Fip tietoisuus on muutoinkin noussut niistä kuopista jo kuin mitä silloin oli, tiedetään sen liittyvän genetiikan kapeuteen ja immuniteettiin mutta se miten se liittyy ja kuinka sitä voitaisiin ehkäistä on vielä pimennossa. Silloin kun C-pentue koki surun aikaa oli ihmisten käsitys paljon karumpi kuin nyt, se on hyvä koska tiedon levitessä voimme edes yrittää säästyä tältä.
Sukkoja muruille :)
Lähetä kommentti