28.9.2009

Lauantaina Pirokissa..

oltiin siis. Mukana oli Maine Coon tytteli Verna ja Itämainen Pitäkarva Nelia. Verna esiintyi Minna Kroghilla pentuluokassa ja Nelia Martti Peltosella ekaa kertaa avoimessa luokassa.

Päivä sujui suhteellisen jouhevasti vaikka halli olikin pienehkö niin isolle kissamäärälle ja arvostelut sekä paneeli pääsi lauantaina alkamaan suht kivasti myöhässä.
Verna-tyttöä jännitti kovasti toinen kerta näyttelyssä ja se hikkaili ja täristeli sylissäni odottaessaan omaa vuoroansa. Minna Krogh piti tytöstä kyllä kovasti, sen pitkästä ja vahvasta, hyvä luustoisesta vartalosta. Pitkästä hännästä,hyvästä pentuturkista sekä isoista korvista ja kaunismuotoisista oikei sijoittuneista silmistä. Miinusta se sai vastustajaansa nähden boxista ja nenän pituudesta,niitä kuulemma odotellessa. Tuloksena oli siis EX 2 ja loppupäivä olikin Vernalla nukuksimista ja odottelua koska kotiin lähtö olisi edessä. Katariina nappasi tytöstä muutaman kuvan:



Hiukan myöhemmin Nelia pääsi Martti Peltosen pöydälle Katariinan viemänä. Olisi toki ollut jännittävää edes kerran saada viedä omaa kissaa pöydälle mutta Katariina ei hätähousuna tätä iloa minulle suonut.Tyydyin siis napsimaan kuvia arvostelusta ja kuunteleman Peltosen tuomiota. Peltonen pitää erikoisista väreistä ja sitähän kanelikonna on kaikella tapaa ainakin Suomessa vielä jonkin aikaa. Muutama kanelikonna löytyy toki DeLaSoul's kissalasta :)Pitkäkarvana Nelia taitaa olla ainoa. Peltonen piti tyttöä sirona vartaloltaan,sitähän se onkin vaikka itse toivoisin edelleen kokoa enemmän. Sirous ja korkeus eivät sulje toisiaan pois. Päästä tuli kommenttia ja tottahan se onkin,tyypiltään Nelia ei vedä vertoja. Turkkia kehuttiin.Onnistuin kuitenkin nappasemaan tytöstä aika hyvän kuvan vaikka laadultaan se onkin hieman epätarkka ja sumeahko mutta siinä Nelia näyttää hyvältä. Peltonen kuitenkin pyysi tytön tp-valintoihin (luultavasti värin takia)joka minusta oli enemmän surkuhupaisaa kuin oikeasti hauskaa koska vastassa oli todella kovan luokan neitokaisia. No sieltä Nelia lensikin nopeasti pois Peltosen todettuaan että kiva kroppa itämaiseksi pitkäkarvaksi :D Myös Neliaa tuntui näyttelyt jännittävän koska se maastoutui mielellään tuomarin pöydällä. Mutta tässä tämä kuva jonka Katariina minulle lähetti,Katariinan blogissa lienee joko tulossa lisää tai on jo.


Väkisinkin ajan kuluessa minulla alkaa virisemään ajatuksia Nelian jatkosta kasvatuksessani,koska tottahan sitä tule käyttämään jos kaikki vaan menee hyvin.Kollilta se vaatii joissakin kohdin paljon ja siksi olenkin viettänyt useamman hetken katsellessani ympärilleni ja onneksi tiedossa on muutamia lupaaviakin pentueita joista mahdollisesti Nelialle hyvän sulhon voisi saada :)

1 kommentti:

luolaleijona kirjoitti...

Onpas söpö tuo Verna =) Mieheni ihasteli näyttelyssä aivan samannäköistä Maine Coonia ja sanoi että jos meille tulee pitkäkarvainen kissa niin se on sitten tuollainen ilves :D Tuollaiset korvatupsut pitäisi ehdottomasti kuulemma olla.

On tuo Nelia kyllä nätti =) Katselin sitä jo lauantaina, että kuinka voikin olla noin eksoottisen näköinen kissa :D

Onnea hienoista näyttelytuloksista!