13.1.2011

H-pennut 3 viikkoa

jälleen on vierähtänyt viikko pentujen elämässä. Kopassa temmeltää 3 pulskaa vauvaa ja kasvattajan sydän on sulaa vahaa kolmikon edessä. Viikkoa on vierittänyt myös tarkka värien kyttäys sillä kommenttejä kahden pennun savuisuudesta on saatu ja asiaa selvitelty. Eli näillä näkymin kaikki saavat rekkarinsa perusvärinsä mukaan OLH b, OLH n, OSH b 03 var ja koska olen pentueesta jatkoon jättämässä jätän varan muuttaa myöhemmin rekkarit savuiksi. Jos näin käy, minut nähdään luultavammin kissaliiton tarkkilistalla sääntörikkomisesta (naamio kissaa ei saa yhdistää hopeaan/savu kissaan) josta tietysti olen pahoillani mutta jos näin on olen samalla jollain kierolla tavalla iloinenkin sillä onhan savu/ hopea se väri josta kaikki kasvatukseni on lähtöisinkin ja jonka olen luullut menettäneeni.Kaikki jotka ovat hopeakasvatukseen hiemankin perehtyneet tietävät solidi värin tasaisuuden vaikeudesta sekä savun määrittämisen vaikeuden joten siksi tahdon olla täysin varma että minun on syy olla listalla enkä suinpäin juokse sinne :)
Tässä teille kuitenkin 3-viikkoiskuvat lapsosista jotka kaikki ovat suloisia pulleita vauvoja (yli 400g painot)
ensin Hopsa, musta pitkäkarva uros


Sitten herkullinen Herkko joka etsii luotettavaa ja sitoutunutta sijoituskotia näillä näkymin.


Sekä Hani, suklaa pitkäkarva naaras joka niin ikään myös etsii sijoituskotia!


Nanan molemmat kasvatukseen myös menneet siskot Fay (aka Essi) sekä Friida Ruotsalainen (aka Freja) ovat myös saamassa vauvoja. Molemmat on astutettu hyvin mielenkiintoisilla pojilla!
Nelian pennut helsingissä voivat hyvin, Katariina raportoi päivittäin pulleiden vauvojen kuulumisia <3 Näillä näkymin käyn lauantaina lapsosia kurkkimassa siellä, sillä välin tutkikaa Katariinan blogia sillä lapsoset ovat saaneet hienot nimetkin jo!!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Söpiksiä!

Elina V. kirjoitti...

Ihanan pörröinen turkki Hanilla <3