1.3.2017

Kissamaailma ja sen touhut.

Ihan näin ensin, Minni eli uudessa kodissa Mirri on muuttanut. Viimeinen BB-pentu on siis löytänyt arvoisensa kodin jo muutama viikko sitten. Onnea matkaan muru ja iloa perheen eloon.

Viime aikoina on julkisuudessa ollut laajasti rotukissakasvatukseen liittyvää asiaa. Tämä asia liippaa siinä mielessä hyvin läheltä että kyseinen kasvattaja on ollut yhteistyökumppanimme ja oletettu ystävä. Avasimme kotimme ovet tälle ihmiselle. Tämä ei ole koskaan ollut salaisuus eikä sitä tule olemaan nytkään. Syy miksi emme kommentoi näitä asioita virallisemmin ja enemmän, juontaa siihen että olemme tehneet jo sen minkä voimme asioiden suhteen, teimme niin vuosi sitten kun asia meille paljastui. Sen lisäksi, kaikki ei välttämättä ole vielä ohi. Suurikaan itku ja raivo sekä tuska, nöyryytys ei tee tekemättömäksi tehtyä. Lämmin kiitos kuitenkin läheisilleni kun olette kestäneet tämän kaiken kanssamme.

Olemme auttaneet henkilöä siiheksi kun apumme heille kelpasi ja sen jälkeen olleet taka-alalle odotellen oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynti oli ja meni, tuomio tuli. Meillä ei ole tekemistä lööppien eikä parjausten kanssa, eikä tule olemaan. Tässä hetkessä ja tunnelmissa, kuinka julmalta tuntuukaan herätä huonosti nukutun yön jälkeen ja nähdä taas yksi uusi päivitys, taas uusi julkaisu jossain roskalehdessä. Saada kyselyitä, ettekös te tehneet yhteistyötä ja miksi ette kerro suoraan mitä siellä oli, miksi ette puuttuneet aijemmin ja niin edelleen. Kuinka moni teistä kulkee kadulla käsipäivää kertomassa koko elämänsä tai ylipäätänsä tuntemattomille ihmisille asiansa? Alepan kassalla, "-Moikka, haluaisitko kuulla...?" Älkäähän ymmärtäkö väärin, teema on oikea, todella oikea mutta henkilöittäminen ja meiltä avoimuuden pyytäminen?...

Siinä sitä eletään yhä uudestaan ja ihan kaikki.

Tämän pienen, nykyään "ei ystäväksi" luokitellun porukan tavoite oli saada apu ja oikeus kissoille sekä henkilölle itselleen apua. Kun meistä alkoi olemaan ilmeisemmin enemmän harmia kuin hyötyä, meidät sivuutettiin ja toimintatapaamme alettiin selittämään kiusaamisella ja ilkeilyllä, sodan lietsonnalla. Väistämättä tulee hyväksikäytetty olo ja kaikki vain sen takia ettei kissaliitto tai muut elimet saisi tietää, koska jokainen antsaitsee toisen mahdollisuuden ja koska kaikki tekevät virheitä. Kaikki ne tunnit, hops eipäs valehdelle, päivät, viikot kuukaudet.

Näin on, meistä kaikki tekevät virheitä.

Vuosi sitten minä laitoin oman elämäni toiselle sijalle. Tein sen minkä ystävänä koin tarpeelliseksi tehdä. Ajoimme satoja kilometrejä, hoidimme, huolsimme, kustansimme, yritimme ymmärtää, tukea, sanoimme suoraan, hyvällä, pahalla,ilkeällä,kauniilla ja hiljaa sekä kovaa. Autoimme raivauksessa joka asuntoon tuli, autoimme siinä missä pystyimme myös kissojen kanssa, sillä niistä ja muista asioista luovutettiin päätäntävalta toisaalle. Henkilöt itse tietävät millaisen työn me teimme kaikki tahoillamme, kiitoksena syytökset ystävän jättämisestä. Samalla meille oli selvää, asian on mentävä liittoon. Selkeästi, kauniisti mutta rehdisti.

Olen lukenut kommentteja kuinka henkilöstä oli nähtävissä tämä kaikki jo vuosia sitten, kysymykseni kuuluu näin ollen; miksi näkijä ei ole tehnyt asioille mitään? Olemme saaneet vinkkejä kuinka meidän olisi pitänyt toimia, mitä meidän olisi pitänyt huomioida. Luoja sentään, toivottavasti en enää koskaan törmää vastaavaan. Kun miettii näyttelykansaa, siellä joka toinen on loukannut jokatoista joskus ja ilmekkin jo välillä on riittänyt sotien syntymiseen. Niin kauan kun näyttelyistä ei tule päihdevapaita tilaisuuksia, päihteiden käyttäjiä voi niissä esiintyä. Kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt sitä, mitä me näimme.

Viimeisen vuoden aikana olen miettinyt ystävyyttä, olen miettinyt millainen ystävä olen. Saan aikaiseksi vain listan mitä en ole. Ystävyydelläkin on rajat. Rajojenkin jälkeen voi vielä olla tunteita mutta silti voi olla myös hyvin selvää miten tulee toimia. Joskus, ihan lopulta se ystävyys voi olla jotain juuri sellaista kuin me "ei ystävät" teimme, myös sekin on uusi mahdollisuus. Rakkaus ei paranna, se tukee mutta se ei paranna. Rakkaus voi myös satuttaa ja ennenkuin kivusta oppii tai ymmärtää, voi joutua vihaamaan.

Jokaisessa pahassa on myös hyvänsä, sekä toisinpäin. Mikään ei ole mustavalkoista. Kaikki sateenkaaren ja maan värit ovat esillä. On turha taistella vihaisia ihmisiä vastaan, niin paljon kuin on pyritty väärät sanomiset torppaamaan, korjaamaan, koska siellä missä paska on jo housussa ei lisää paskaa tarvita. Pardon my French.

Seuraavaksi siirryn pohtimaan kasvatusta, sillä se tieto että hän ei ole ensimäinen, viimeinen eikä ainoa. Kaikki kasvattajat julistavat sitä että tällä ei lyö rahalle, viimeisen päälle hoidetut pennut saavatkin maksaa. Näin on, paino sanalle viimeisen päälle. Kun kaikki ei ole viimeisen päälle ja kilohinta on korkea alkaa tienaaminen. Ei silläkään kai omakotitaloa osteta tai uutta bemaria mutta kyllä se kivan lisän tuo. Se ei ole Fifen tai kissaliiton alla tapahtuva asia. Se on joka puolella tapahtuva asia, kissoissa, koirissa,marsuissa,hevosissa, U Name It. Ja se koskettaa kissaeläimenen arvoa lemmikkinä, hyvinvointia ja terveydenhuoltoa laajasti.
Se on juuri se, mun Misse on niin söpö ja mä haluisin sille vaan pennut kerran jonku toisen söpön kisun kanssa.

Pennun hankkijat miettivät miten eivät tulisi vahingossakaan ostamaan huonolta kasvattajalta kissaa, mitkä ovat ne merkit. Kyllä ne merkit ovat varmastikkin ihan siinä kun paikalla ollessasi kysyt itseltäsi eläisitkö itse näin ja elättäisitkö eläimesi näin. Tätä ennen on hyvä varmasti pohtia sitä asiaa että miltä kissaeläin, hyvinvoiva sellainen, näyttää. Millainen on asumiskunnossa oleva koti, täytyykö sen olla kuin sisustuslehti vai riittääkö vähempi. Rähmiikö silmät roikkuuko räkä, onko se kuiva, vatsa lommolla. Näetkö emon, mikä sen kunto on. Miten kysymyksiin suhtaudutaan, kielletäänkö kaikki ongelmat rodussa vai aletaanko puhumaan laajemmin. Entä niissä omissa linjoissa?

Kissaloissa on kissoja ja varmasti siellä voi pissa joskus tuoksua. Mutta se tuoksu ei saisi olla niin kova että se käy henkeen, että se haisee rappukäytävään tai että kenkäsi tarttuvat lattiaan kiinni kun astut sisään. Jos tuntuu että et voi istahtaa mihinkään, niin älä istu ja lähde pois. Siisteyskäsityksemme on hyvin erillainen, yhtä erillainen kuin jokaisen koti mutta kyllä räikeimmän tajuaa nähtyään.


Koko tämän vuoden olen miettinyt itseäni kasvattajana, millainen olen. Niinkuin ystävyydestä, saan aikaan listan millainen en ole. Mutta ääneni on vaimentunut jo paljon. Ja tämä syö sitä vielä enemmän. Kymmenen vuotta sitten kun tähän touhuun lähdin, arvo oli antaa koteihin sitä mitä itse sain ensimäisen itämaisen kävellessä kotiini ja sydämeeni. Se arvo on edelleen elossa mutta samalla se tieto että tähän kaikkeen liittyy myös se toinen raadollinen puoli josta ei haluta puhua avoimesti, ei rodun eteen tehty työ vaan oman lompakon tai jonkun muun. Pätevyyttä ei tee 30 vuoden kasvatus tai eilen aloitus, näyttelymenestykset tai häviöt. Vuodet eri asemissa erinäisissä yhdistyksissä tai liitoissa, ne ei merkkaa mitään. Oikeastaan se merkkaa miten kannat vastuusi asioistasi. Yhtä kaikki suomen lain jälkeenkin meitä velvoitetaan kissaliiton (jos fifessä kasvattaa) sopimuksilla. Sen sopimuksen olen lukenut yhä uudelleen, ja uudelleen. Uudelleen.


Tiedän että nyt osa tulkitsee että joo, kiillotetaan sädekehää. Tässä ei mitään kiilloteta koska ihan niinkuin jo alussa on sanottu, läheisissä väleissä on oltu mutta selkeästikkin yksipuolisesti. Tämä asia osuu meihin kaikkiin jotka tässä mukana olemme olleet, pahassa ja hyvässä. Kyllä se sädekehän kiillotus nyt tapahtuu ihan jossain muualla.

Tämä tästä, ehkä palaan asiaan. Ehkä en. Repeatilla vaan: TÄTÄ

Ei kommentteja: