13.12.2009

Muistoja,iloja ja suruja..pieniä pulleita vauvoja

Kissankasvatus on ilon ja surun vaihtelua.Talo on edelleen tyhjän oloinen ja monet pienet jokapäiväiset asiat pistävät ikävöimään entistä enemmän. Hassua kuinka sitä inhottavinta asiaa kaipaa eniten, nimittäin Naftin tapana oli tulla puoliksi syliin makaamaan, kehrätä PIRRRR-äänellään ja tassuttaa jalkoja/mahaa vasten niin että iho muuttui punavalkoiseksi ja kihelmöi. Kenenkään muun kissan kynnet ei ole tuntuneet yhtä karseilta reijittäessään nahkaa.Toivottavasti aika parantaa haavat. Taikan kasvattaja Minna otti viimeisempiä kuvia rakkaasta.Tässä muutama



Sitten iloisempiin asioihin. Pentuihin <3
Eilen Äffät täyttivät 5 viikkoa. Sen kunniaksi paikalle pakattiin porukkaa urakalla. Luultavammin viime yö on pentukopassa nukutti sikeästi. Myös matokuuri ruutattiin tytteleille. Näillä näkymin vain suklaatiketti tyttö Fairytale etsii kotiansa!
Ensin bali, Fiona

Sitten Fairytale OLH b 25

Kolmanneksi Fia OLH b

Neljänneksi Fifi OLH n 25

Sitten Frida tyttönen OLH b 24


Myös Eetusta sain muutaman onnistuneen kuvan eilen illalla olkkarissa. Siis pentujahan on aika vaikea näinä viikkoina kuvata kun masunaluset on jalkoja täysi. Eetu on <3


1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Kivaa että Fiona on isomummonsa kaima <3 Supersuloisia typyjä olivat, onneksi ei ole tällä hetkellä tarvetta siitosnaaraan ostoon tai olisi voinut tulla tappelu ;)