25.11.2013

Turokkia ja muuttoa

Kuukausi on taas päivityksestä vierähtänyt. Ruusu eli PrimeRose muutti juuri omaan kotiinsa, siskonsa Pearlin kaveriksi Helsinkiin. Tyttöjä toivottavasti nähdään myös jossain vaiheessa näytelmissä. Nimekseen likat saivat Kelmi ja Kepponen :)Kas tässä ensi kuva yhdessä uudessa kodissa.


Kotona meillä vielä varamaatta on siis balineesiriiviöitä, Ria sijoitukseen ja Roki lemmikki/näyttelykotiin. Siken luona vantaalla omaa ihmistänsä vieläkin odottaa Sera ja Kissi kaksoset, yhdessä tai erikseen lemmikiksi tai näyttelyyn mutta ehdottomasti pussattavaksi!

Kuvassa vasemmalta Roki,Ria ja Rape


Sera ja Kissi


Viime viikonloppuna oli Turokin näytelmät jossa oli mukana Jalecatseista Mimz, Elmo, Tuisku,Mokoma ja Viima. Jalecatsila sijoittui sijalle kaksi kasvattajaluokassa ja kaikki saivat erikivat arvostelut paitti Tuisku jäi ilman sertiä, CAPSeja kun kerää jo, mutta kehujen kanssa siis ilman sertiä. Sunnuntaina menossa oli mukana Mimz ja Jusu ja Mimmu kiepahti ihan paneelissa asti :) Hienoa työtä ihmiset ja suukot mirreille, kasvattajamamma on ylpeä :)